Suomi haluaa tiukentaa turvapaikanhakijoiden tilapäisten oleskelulupien saantia.

Suomessa on tällä hetkellä reilut 200 turvapaikanhakijaa, jotka ovat kieltäytyneet lähtemästä kotimaahansa, vaikka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen tai karkotettu maasta. Nykylain mukaan tällaiselle henkilölle pitää myöntää tilapäinen oleskelulupa kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen se on käytännössä muuttunut pysyväksi oleskeluluvaksi.

Suomessa on ollut jo pari vuotta hanke, jossa on tuettu turvapaikanhakijoiden vapaaehtoista paluuta. Vapaaehtoisesti lähtevälle on annettu noin 1 000 euroa, jolla on haluttu tukea uuden elämän aloittamista entisessä kotimaassa.

Toimella on yritetty suitsia kikkailua, joka on alkanut näkyä Korkeimman hallinto-oikeuden viime vuotisen päätöksen jälkeen. KHO päätti, että kielteisen päätöksen saaneelle tai jopa karkotetulle pitää antaa tilapäinen oleskelulupa kahdeksi vuodeksi. Rahakaan ei ole aina kannustanut lähtemään.

Sisäministeriössä oleskelulupakikkailuun on kyllästytty ja ministeri Päivi Räsänen (kd.) haluaa muuttaa lakia.

– Henkilö, joka ei suostu vapaaehtoisesti lähtemään turvalliseksi katsottuun maahan saa tilapäisen oleskeluluvan, joka kahden vuoden päästä muuttuu käytännössä pysyväksi oleskeluluvaksi. Esityksessä lakia muutetaan niin, ettei tilapäistä oleskelulupaa enää tuolla perusteella anneta, sanoo Räsänen.

KHO:n päätöksen jälkeen eli viime vuoden huhtikuusta lähtien tilapäisen oleskeluluvan on saanut 222 henkeä, vaikka heidän on katsottu voivan palata maahansa. Turvallisiksi katsottuja maita ovat mm. Irak, Afganistan ja Somalimaa, mutta juuri niihin maihin viranomaistoimilla palauttaminen on ollut vaikeaa.

Esimerkiksi Irakista turvapaikanhakijoita tulee Suomeen vuosittain reilut 800 henkeä. Kaiken kaikkiaan maasta poistamista odottavia ulkomaalaisia arvioidaan olevan Suomessa tällä hetkellä noin 800.

– Jos tilannetta ei korjata, tästä voi muodostua ongelma. Tämä on vetovoimainen tekijä, jos turvapaikanhakija tietää jo tullessaan saavansa pysyvän oleskeluluvan, Räsänen toteaa.