Mistä on kyse?
Avointa kansalaiskeskustelua herätellään henkiin Kotkassa. Kuntapoliitikoista koostuva ryhmä käynnisti viime keväänä kaikille avoimet kuntalaiskokoukset. Ajatuksena on, että kotkalaiset voisivat käydä juttelemassa kuntapäättäjien kanssa ajankohtaisista asioista.
Mukana on toimijoita kokoomuksesta, demareista, perussuomalaisista, vihreistä ja vasemmistoliitosta. Kokouksia on nyt ehditty pitää kuusi kappaletta.
Yksi puuhamiehistä on Joona Mielonen (vas.). Hän kertoo, että kokouksiin on toistaiseksi osallistunut keskimäärin kymmenen kuntalaista.
– Tiesimme, että ihmisiä ei tule välttämättä valtoimenaan.
Positiivista hänen mukaansa on se, että naamat ovat vaihtuneet joka kokouksessa. Keskustelua on tarkoitus herätellä pitkäjänteisesti, sillä puhuttavaa näyttää riittävän.
– Kun seuraa keskustelupalstoja, tuntuu että ihmiset ovat tyytymättömiä. Räpättämään saa tulla vapaasti mistä tahansa aiheesta. Me kuuntelemme ja vastaamme, Mielonen rohkaisee.
Vaikka kaikesta mieltä askarruttavasta saa puhua, kokouksissa nostetaan esiin aina yksi ajankohtainen aihe. Tämän vuoden ensimmäinen kokous järjestetään perjantaina klo 16.30 alkaen kaupunginkirjastolla. Tällä kertaa pääaiheena on kaupungin kiinteistöyhtiön perustaminen.