Entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pitää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta tullutta ratkaisua yksityisyytensä suojasta hyvänä.

Vanhasen mukaan EIT:n päätös on pitkälti sama kuin korkeimman oikeuden aiempi ratkaisu.

– Sen ydin on siinä, että myös korkeimmalla vallankäyttäjällä on yksityisyydensuojan kova ydin, josta ihminen saa pitää itse kiinni, eivätkä sitä saa muut levittää naapureille. Tätä lähdin silloin seitsemän vuotta sitten hakemaan, että joku suoja se pitää olla pääministerilläkin, Vanhanen sanoo.

Korkein oikeus tuomitsi vuonna 2010 Susan Ruususen ja kustantaja Kari Ojalan sakkoihin silloisen pääministerin Matti Vanhasen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. EIT:n mukaan sakot olivat perusteltuja.

Vanhasen mukaan monet muut, joiden yksityisyyttä on loukattu, eivät lähde vastaavaan oikeusprosessiin siihen liityvän julkisuuden takia.

– Tiesin, että tämä kestää vuosia ja tulee olemaan äärimmäisen julkinen, jossa media repii aiheesta kaiken mahdollisen irti, koska media oli tässä toisena osapuolena, Vanhanen sanoo.

Vanhanen uskoo, että EIT:n ratkaisulla on yleisempää merkitystä kuin vain hänen tapauksensa.

– Tekniset mahdollisuudet ihmisten tietojen hankkimiseen ja väärinkäyttämiseen ovat yleistyneet. On arvo sinällään, että ihmiset ryhtyvät arvostamaan yksityisyyden suojaa ja muistavat, että perustuslaissa sanotaan, että jokaisen yksityiselämä on turvattu. Se ei ole kuollut kirjain ja sen perään saa huutaa, Vanhanen sanoo.