Ennen kauden toiseksi viimeistä ottelua Oulun Palloseura ja Joensuun JIPPO taistelivat ykkösdivisioonassa säilymisestä. Jos AC Kajaani onnistuisi kaatamaan Jipon, OPS:n saumat kohenisivat roimasti.

Lisätäkseen suotuisan tuloksen todennäköisyyttä oululaismanageri Miika Juntunen soitti Kajaanin kapteeni Janne Putaalalle. “Taikalanne” lupasi voitosta 300 euron palkkion jokaiselle AC-pelaajalle.

Ei auttanut: Jippo voitti 3-0. OPS putosi katkerasti kakkoseen.

Tieto “kannustinrahasta” laukaisi kuitenkin kohun. Tapaus päätyi Palloliiton kurinpitovaliokunnan käsiteltäväksi. Eilisessä kokouksessaan elin päätti vielä “siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen, jotta asiasta saadaan enemmän selvitystä.”

Miten on - tulisiko operaatiosta rangaista?

Oulun vankila kutsuu?

Juntusta tuskin rauhoittaa, että myös keskusrikospoliisi seuraa tutkintaa. Ja tosiaan: pikainenkin vilkaisu synkkään lähihistoriaamme todistaa, että urheilumanipulaatioilla on Suomessa rikollinenkin ulottuvuutensa.

Tämänkaltaisista teoista syyttäminen ja tuomitseminen ei kuitenkaan ole mutkatonta: “sopupelaamista” ei rikoslaissa ole nimenomaisesti kielletty. 1990-luvun pesäpalloskandaalissa päädyttiinkin venyttämään pykäliä petoksesta ja törkeästä petoksesta.

Juntusen tapauksessa taas on puhuttu lahjuksen ottamisesta ja antamisesta elinkeinotoiminnassa. Juuri niihin syyllistymisestä tuomittiin viime vuonna RoPS:n pelaajia sekä taustalla vaikuttanut rötösherra.

OPS:n tapaus poikkeaa kuitenkin edellisistä ratkaisevasti.

Ensinnäkään Juntunen ei hamunnut vedonlyöntipotteja, vaan astetta urheilullisempaa etua.

Toiseksi: Juntunenhan rohkaisi voittamaan! Ei liene kovin konnamaista kannustaa urheilijaa kaikkein luonnollisimmassa tehtävässään?

Onkin helppo olla samaa mieltä rikosoikeuden professori Matti Tolvasen kanssa, että lahjonnan tunnusmerkistö voi tuskin mitenkään täyttyä Juntusen kohdalla.

Epäurheilullista riskinottoa

Pitäisikö toimintamallia siis pitää lajinomaisuudessaan suorastaan toivottavana?

Tokkopa: ajatellaan vaikkapa ottelun loppuhetkiä tasatilanteessa, jossa toista joukkuetta odottaa sievoinen voittoporkkana. Vaikka normaalisti tasapelipinna tyydyttäisi, kannustin “upporikkaaseen tai rutiköyhään” saattaisi nyt johtaa vaikkapa tyhmänrohkeaan, “ulkourheilulliseen” maalivahdin ylösnostamiseen.

Herääkin kysymys, mitä lajiliiton omat säännöt sanovat tällaisista vaikuttimista?

Palloliiton kohdalla maininnat varsinaisista "kannustuspalkkioista" ovat tähän asti puuttuneet. Sen sijaan pelaajilla on ollut velvollisuus ilmoittaa rahatarjouksista, joilla pyritään vaikuttamaan lopputuloksiin.

Kulttuurierot kannustimissa

Tulkinnanvaraiselta siis vaikuttaa edelleen. Auttaisiko katsaus “maan tapaan” Euroopan mahtiliigoissa?

Asetelman herkkyyttä valaisee vuodentakainen, tuiman tuomitseva brittireaktio Michael Laudrupin kommentteihin. Tanskalaisvalmentaja erehtyi toteamaan, ettei näkisi ongelmaa, jos toinen joukkue maksaisi hänen luotsaamalleen Swansealle bonuksen voitosta kauden loppukierroksilla.

1990-luvun Barcelona-legenda havainnollisti toimintatavan luontevuutta Espanjan kokemuksillaan: “Kun kauden otteluita oli yksi tai kaksi jäljellä, puhuimme aina ‘salkuista’ .”

Yleistys ei ole ainakaan umpivanhentunut. Esimerkiksi ennen La Ligan viimeistä kierrosta 2007 pidettiin selvänä, että mestaruushaastaja Barcelona oli tarjonnut yhteensä miljoonien eurojen bonukset sarjakärki Real Madridin viimeisten kierrosten vastustajille. Vaikkapa Lionel Messi ilmoitti julkisestikin tukevansa menettelyä.

Kurinpitotoimia ei (silläkään kertaa) seurannut kenellekään.

Eroon epäselvyyksistä

Juntusen tempauksesta ei tulisi meilläkään seurata esimerkiksi toimitsijakieltoa. Välillistä merkitystä on rikosoikeudenkin opilla kieltoerehdyksestä: teosta ei tule rangaista, jos tekijä on erehtynyt pitämään sitä sallittuna.

Erityisesti “villaisella painamiselle” olisi syytä, jos pitää paikkansa, että Juntunen oli etukäteen tarkistuttanut tekonsa sallittavuuden Palloliitosta. (Ainakin hän on kertonut asiasta julkisuudessa poikkeuksellisen avoimesti; tavallisesti tällaiset tapaukset pidettäneen pimennossa.)

Jatkossa vastaavat kannustimet ovat joka tapauksessa suomifutiksessa kiistattoman kiellettyjä: tervetullut selkeytys on jo toteutettu liiton ensi kauden sääntöihin.

Samansuuntainen, huomattavasti mittavampi muutos on hiljattain pantu täytäntöön myös Tanskassa. Toukokuussa maan urheilun kattojärjestö nimittäin lanseerasi kattavat urheilumanipulaatioita koskevat yleissäännökset. Niitä sovelletaan suoraan lajista riippumatta. (Tietoisuuden juurruttamiseksi käynnistettiin hiljattain iso kampanja oheispeleineen.)

Perusteellisessakokoelmassa määritellään ja kielletään nimenomaisesti myös tietyt sopupelien lähi-ilmiöt: esimerkiksi vedonlyönti urheilijan omista otteluista, tahallinen häviäminen helpomman turnausrakenteen mahdollistamiseksi sekä erilaisten asiaankuulumattomien lahjoitusten vastaanottaminen ja tarjoaminen.

Epäselvyydet eivät liene Suomessakaan mikään jalkapallon yksinoikeus: olisiko vastaava mullistus tarpeen täälläkin?

LASSI JYRKKIÖ
Kirjoittaja (Twitter: @jyrkkio) on urheiluoikeuteen perehtynyt lakimies, joka kirjoittaa väitöskirjaa nykyaikaisten sääntöjen muodostumisesta. Tässä kolumnissa hän tarkastelee urheilun oikeutta – unohtamatta kytköksiä vaikkapa etiikkaan ja politiikkaan.