Makoilen tällä hetkellä hotellissa ja kasaan ajatuksia tätä blogia varten. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi olla Italiassa myllyttämässä yhdessä parin kollegan kanssa, mutta suunnitelmiin tuli muutos viime hetkillä ennen reissuun lähtöä. Sairastuin syyskuun lopussa virustautiin, joka vaikutti treeneihin negatiivisesti.
Tässä siis syy leirin peruuntumiseen. Kun olisi ollut korkean paikan leiristä kyse päätin olla menemättä sinne, sillä riskit olisivat olleet tosi suuria ja alkuperäistä treenisuunnitelmaa olisi jouduttu muokkaamaan uuteen uskoon. Tästä olisi seurannut se, että tavoite mitä korkean paikan harjoittelulle oltiin asetettu ei olisi kuitenkaan toteutunut, joten koin parhaaksi vaihtoehdoksi jäädä Suomeen ja pyrkiä luomaan täällä mahdollisimman hyvät olosuhteet laadukkaalle harjoittelulle.
Täällä merenpinnan tasolla pystyn tekemään kovempivauhtisia treenejä, joka tukee hyvin ennen kaikkea leipälajiani sprinttihiihtoa. Menneistä vuosista olen oppinut, että jos kaikki ei ole täysin balanssissa korkean paikan leirille lähtiessä niin ei ne siellä koskaan ole parantunut. Reaktio kropassa on ollut yleensä päinvastainen ja tilanne on huonontunut.
Oikeasti laadukkaita harrjoittelupaikkoja ei tähän aikaan vuodesta Suomessa kovin montaa ole. Onneksi niitä kuitenkin muutama löytyy, jotta kotimaassa pysyttelevät hiihtäjät pystyvät tekemään tavoitteen mukaista harjoittelua. Jo näin lokakuussa itselläni pääharjoittelumuoto on hiihto, sillä kesällä harjoiteltuja ominaisuuksia on pakko alkaa siirtämään "lumelle". Kylmiltään kovaa hiihtäminen on melko haastavaa ja se vaatii tietyn verran hiihtoa, jotta tekniikka alkaa löytymään suksien kanssa. Lumi ja sukset ovat kuitenkin huomattavasti erilainen elementti hallita kuin asfaltti ja rullasukset.
Peruutuneen Italian leirin tilalle tuli noin 10 päivää leiriä Vuokatissa ja kymmenen päivää Lapissa. Vuokatin leiri on jo takana ja se meni melko rauhallisesti harjoitellen. Oli pakko pitää tehot matalalla, jotta takapakkia virustaudista ei tulisi. Vuokatti ei lähtökohtaisesti ole monen huippuhiihtäjän mielestä optimaalinen harjoittelupaikka, mutta heti ensimmäisen ruokailun yhteydessä totesin, että kyllä tämä vain meillekin välttää, sillä naapuripöydässä istui neljä olympiamitalistia.
Tällä hetkellä olen Helsingissä ja huomenna aamulla olisi tarkoitus lentää Lappiin lumen perään. Seuraavat kymmenen päivää tulen viettämään Levillä yhdessä Lassilan Kallen kanssa. Myös Vuokatin leiri meni Kallen kanssa myllyttäessä. Koen, että "Kalu" on tässä vaiheessa kautta parasta mahdollista harjoitteluseuraa. Peruslenkkien vauhdit pysyy sopivan rauhallisena ja kovissa treeneissä mennään oikeasti kovaa. En malta oottaa, että päästään myrkyttään yhdessä rajuja hiittejä!
Kahden ja puolen viikon päästä muuten alkaa taas kisakausi jo perinteeksi muodostuneella Suomen Cupin osakilpailulla Vuokatissa. Hiihdon Suomen Cup on edelleen aika nuori, mutta vahvistuva brändi ja se on ollut pelkästään positiivinen asia suomalaiselle maastohiihdolle. Ilmeisesti tuote on kohtalaisen hyvä, sillä myös katsojat löytävät hyvin television ääreen kisojen pyöriessä.
Hieman vertailupohjaa voidaan hakea vaikka menneistä koripallon EM-kisojen katsojaluvuista. Suomikoriksen ympärillä on tällä hetkellä kova hype, mutta Susijengin otteluiden katsojaluvut eivät yltäneet EM-kisoissa parhaimmillaankaan keskiverto Suomen Cupin osakilpailulle. Siinä mielessä hiihtäjät ovat onnellisessa asemassa, että hiihto edelleen kiinnostaa kansaa. Itse olen ainakin valmis tarjoamaan kisoissa katsojille viihdettä tavalla tai toisella, jotta mielenkiinto lajiamme kohtaan vankistuisi yhä edelleen.
Lasse Paakkonen