Radio Keski-Suomen kansanedustajahaastattelussa maanantaina Mauri Pekkarinen myönsi, että houkuttelijoita euroehdokkuuteen on riittänyt etenkin keväästä lähtien, kun komissaari Olli Rehnin ehdokkuus alkoi näyttää epävarmalta. Rehn ei edelleenkään ole kertonut, lähteekö hän eurovaaliehdokkaaksi.
Pekkarinen sanoo kuitenkin uskovansa, että häntä tarvitaan nyt kotimaassa.
– Viime keväänä ja kesän aikana kävimme asian läpi ja päädyimme siihen, että yritän pysyä täällä kotimaassa ja saada kansalta luottamusta. Tämä päätös on edelleen voimassa, Pekkarinen toteaa.
Hän kuitenkin myöntää, että eurovaaliehdokkuus olisi kiinnostavaa jo siksi, että Eurooppa-politiikka on hänelle tuttua. Pitkäaikainen ministeri viittaa toimintaansa Euroopan unionin ministerineuvoston jäsenenä. Pekkarinen oli ministerinä myös silloin, kun Suomi päätti liittyä Euroopan unioniin.
– Olen nähnyt läheltä myös ne karuudet, mitkä liittyvät Euroopan parlamentin jäsenyyteen, Pekkarinen huomauttaa.
Pekkarinen toivoo, että seuraavissa vaaleissa EU-parlamenttiin pääsee myös keskisuomalainen ehdokas. Toistaiseksi maakunnasta oman puolueensa ehdokkaaksi on nimitetty keskustan Petri Honkonen Saarijärveltä sekä vasemmistoliiton Eila Tiainen, perussuomalaisten Mauno Vanhala ja vihreiden Touko Aalto, kaikki Jyväskylästä.
Ensimmäistä kauttaan kokoomuksen kansanedustajana oleva entinen jääkiekkoilija Sinuhe Wallinheimo ei osaa vielä sanoa, lähteekö hän mukaan europarlamenttivaaleihin. Kyselyjä ja kannustusta ehdokkuuteen on Wallinheimon mukaan ollut puolueen johtoa myöten.
Wallinheimo myöntää, että europolitiikka olisi mielenkiintoista. Ehdokkaaksi lähtemisen suurin este on perhe, kolme lasta ja vaimo. Neuvotteluja perheen kanssa kuitenkin vielä jatketaan.
– Jos tekisin päätöksen vain henkilökohtaisesti, niin varmaan lähtisin ehdolle, Sinuhe Wallinheimo sanoo.