Tästä on kyse

Iisalmen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Sarvela esitti näkemyksiään Iisalmen torilla joulunavaustilaisuudessa lauantaina. Siellä hän Iisalmen Sanomien mukaan määritteli suomalaisen yhteiskunnan pääongelmaksi demokratian ja pohdiskeli, että poliitikot ovat kyvyttömiä pysäyttämään velkaantumis- ja veronkorotuskierteen, koska he eivät uskalla tehdä kivuliaita päätöksiä äänestäjien reaktioiden pelossa.

Keskustan Seppo Kääriäinen ei allekirjoita Sarvelan ajatusta millään tavalla. Näin Kääriäinen sanoi Yle Savon kansanedustajatentissä:

- Se on minusta kaupunginhallituksen puheenjohtajalta erittäin harkitsematon lausunto. Edes huvikseen ja huumorilla ei mielestäni pitäisi tuommoisia lausuntoja tuossa asemassa olevan vastuunalaisen luottamushenkilön missään tapauksessa sanoa.

- Minä näen asian sillä tavalla, että kansanvalta myös paikallisissa puitteissa on tae siitä, että tasa-arvo kansalaisten kesken toteutuu mahdollisimman pitkälle. Kun tasa-arvo muutenkin on koetuksella, niin kansanvalta on viimeinen tae siitä, että voidaan huolehtia kaikkein heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä ja alueista edes kohtuullisessa määrin. Ihmettelen Sarvelan kannanottoa.

Seppo Kääriäinen on itse iisalmelainen.

Antti Sarvela on itsekin demokratian valitsema

Yle Savon tämänkertaisen kansanedustajatentin toinen osallistuja Tuula Väätäinen puolestaan on vankasti vaalidemokratian puolella.

- No kieltämättä aika erikoista on se, että Iisalmen kaupunginhallituksen puheenjohtaja puhuu muista poliitikoista ikään kuin itsensä ulkopuolelta. Hänetkin on poliittisesti siihen tehtävään valittu.

- Olen Seppo Kääriäisen kanssa samaa mieltä siitä, että me tarvitsemme demokraattisen vaalijärjestelmämme ja puoluejärjestelmän. Se tavallaan varmistaa sen, että me katsomme asioita monesta näkökulmasta ja poliitikot eivät minusta ole sen huonompia päättämään asioista kuin vaikkapa yritysjohtajat tai kuntien ja valtion virkamiehet.

- Kyse on vain siitä, että asiat ovat niin monimutkaisia ja aina ei ole helppo tehdä ratkaisuja, koska jokaisen ratkaisu auttaa joitakin osa-alueita mutta joitakin se saattaa sitten rokottaa. Pitää aina tasapainottaa. Ja joskus päätökset voivat viivästyä. mutta lähtökohtaisesti pidän suomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa hyvin terveenä myös poliittisesti.

"Poliisikähinöinti" hämmentää

Myös poliisin ympärillä viime päivinä tapahtunut kuohunta askarruttaa vahvasti alueen kansanedustajia.

- Tämä on varmasti hyvin hämmentävä tilanne, joka tässä on syntynyt ja tämmöisiä pulpahtelee pintaan liiankin usein, Seppo Kääriäinen sanoo.

- Suomalaisethan luottavat poliisiin. Se on hyvä asia ja täytyy toivoa, että huipulla tapahtuva käräjöinti ja kähinöinti ei luottamusta millään tavalla horjuttaisi. Olennaista mielestäni on, että tapahtuipa poliisin johdossa mitä tahansa, niin pidetään siitä huolta, että kentällä on poliisimiehiä ja -naisia riittävä määrä.

Tuula Väätäinen puolestaan ajattelee asian tulevia vaikutuksia tähän tapaan:

- Aina kun tällaisia tilanteita tulee, ne ovat tavallaan ikäviä, mutta niissä on aina se hyvä puoli myös, että ne suuntaavat toimintaa ikään kuin tulevaisuuteen ja tehdään sitten uusia ratkaisuja. Jos on tarvetta korjata olemassa olevia toimintatapoja, niin ne myös sitten korjataan.