Kevan hallituksen entinen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok.) sanoo hänen johtamansa hallituksen kantavan vastuun siitä, millaista palkkaa Merja Ailus sai Kevan toimitusjohtajana. Luontoiseduista päätettiin Katajan toimiessa Kevan hallituksen puheenjohtajana.
Kun Ailus palkattiin vuonna 2009 Kevan johtoon, tuolloinen hallitus päätti maksaa hänelle samantasoista palkkaa ja etuuksia kuin edelliselle toimitusjohtajalle.
– Linjasimme silloin, että kokonaispalkka ja palkkataso ylipäätänsä ovat sama kuin hänen edeltäjällään on ollut. Sama pätee myös asunto-, auto- ja puhelinetuihin, Kataja sanoo Yle Uutisille.
– Niistä päätöksistä ja siitä kohtuullisuudesta vastaamme tietysti me, jotka olemme olleet päätöstä täyttämässä. Kokonaispalkan tasosta ja siihen kuuluvista eduista ei voi tietenkään moittia toimitusjohtajaa tai uutta hallitusta, vaan vastuuta kantavat silloin päätöstä tehneet.
Katajan mukaan hänen johtamansa Kevan hallitus arvioi Ailuksen kokonaispalkan tason kohtuulliseksi. Ailuksen saamia etuuksia ei ole laskettu palkan päälle, vaan ne on vähennetty hänen palkastaan.
Vielä torstaina Kataja ei halunnut kommentoida sitä, miten entinen hallitus käsitteli Ailuksen etuuksia.
– Jos olisin matkan varrella kertonut näkemyksiäni tapahtumien kulusta tai siitä, minkälaisen prosessin kautta nämä asiat ovat edenneet, sehän olisi ulkopuolisin silmin näyttänyt siltä, että otan kantaa siihen, miten nyt hallituksen tulisi toimia tässä tilanteessa. Minulla ei ole siihen mandaattia, Kataja sanoo.
Hän kertoo selvittäneensä taustoja nykyiselle Kevan hallitukselle.