Kehitysministeri vastasi eilen eduskunnassa Lapin kansanedustajien kysymyksiin Kemijoki Oy:n tilanteesta. Hän sanoi ymmärtävänsä huolen siitä, miten suunniteltuihin alihankkijayrityksiin siirtyvät henkilöt työllistyvät.
- Kemijoki Oy:ssä nähdään, että nämä alihankintayritykset voisivat tuottaa muillekin palveluja ja sillä tavalla työllistää jopa enemmän kuin tällä hetkellä. Toivottavasti tämä ajattelumalli tässä pitää paikkansa, Haavisto sanoi.
Kansanedustajat: toimintamallin muuttamiselle ei ole perusteita
Markus Lohi (kesk), Hanna Mäntylä (ps.) ja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) toistivat eduskunnassa näkemyksensä siitä, että Kemijoki Oy:n toimintamallin muutokselle ei ole kestäviä perusteita.
- Olen erittäin pettynyt, että missään käydyissä keskusteluissa niin yhtiön johdon kuin omistusohjausyksikön kanssa ei ole esitetty kestäviä perusteita nyt valitulle linjalle. Vastaukseksi ei kelpaa se, että vesirakentaminen on vähentynyt. Vaihtoehtojakin olisi, jos niitä haluttaisiin käyttää, esitti Lohi.
- Työmarkkinaratkaisun yhteydessä yrityksiltä penättiin vastuunkantoa ja yhteiskuntavastuuta, ja samaan aikaan olen pöyristyneenä saanut seurata läheltä tätä valtioenemmistöisen yhtiön, Kemijoki Oy:n, alasajoa, totesi Ojala-Niemelä.
Ojala-Niemelän mukaan Kemijoki Oy:n alasajo näyttää perustuvan omistajan tahtoon.
- Olen kysynyt tässä prosessin aikana useampaan otteeseen, miksi tällä hyväksi koetulla mallilla ei ole voitu jatkaa ja mistä nämä muutospaineet tulevat. Olen saanut vastauksena, että muutospaineet tulevat omistajaohjausyksiköstä. Voi sanoa, että on herännyt kysymys, kenen etua tässä asiassa ajetaan. Voi sanoa, miltä se lappilaisittain näyttää — siltä, että vihreät ja Fortum ovat tässä asiassa löytäneet toisensa ja lappilaiset kärsivät siitä.