Harrastaminen on rentouttavaa ja se tuottaa sekä mielihyvää että onnistumisen iloa. Harrastaminen auttaa meitä voimaan paremmin ja löytämään yhteyden itseemme arjen oravanpyörässä.
Tai ainakin näin sen pitäisi mennä.
Miksi kuitenkin harrastaminen muuttuu kovin helposti suorittamispainotteiseksi ja tavoitteelliseksi toiminnaksi, jossa tekemisen ilo jää taka-alalle?
On suorastaan toivottavaa, että harrastuksesta innostuu niin paljon, että siinä haluaa ruveta jollain tavoin kehittymään. Kehittyminen missä tahansa asiassa vaatii sitä, että sen tekemiseen satsaa aikaa ja mielenkiintoa. Mitä enemmän panostaa, sitä nopeammin yleensä kehittyy.
Harrastamiseen alkaa tulla tavoitteita niin määrän kuin laadun suhteen, vaikka alun perin kyse oli vain siitä, että tekeminen tuotti nautintoa ja hetkellisen paon arkisesta suorittamisesta.
Etenkin liikunnan harrastamiseen liitetään usein ajatus siitä, että se auttaa jaksamaan työssä ja se vähentää sairauspoissaoloja. Harrastamisen pitää siis monesti palvella myös taloudellisia intressejä sen sijaan, että se vain lisäisi elämän laatua ja mielekkyyttä.
Harrastamiseen on toki eettisen ja taloudellisen puolen lisäksi myös ekologinen näkökulma. Useimmat harrastukset kun vaativat välineitä ja materiaaleja eli harrastaminen kuluttaa myös luonnonvaroja.
Liikunnallisissa lajeissa tämä tarkoittaa usein urheiluvaatteiden ja erilaisten liikuntavälineiden ostamista. Kädentaidollisissa lajeissa taas materiaaleja ja työkaluja, mutta se on myös erilaisten esineiden tuottamista jo ennestään tavarakylläiseen maailmaamme.
Suorittaminen onkin huono lähtökohtaharrastamiselle, sillä silloin itse tekemisestä puuttuu intohimo ja rakkaus tekemistä kohtaan. Intohimon siivittämänä teemme parhaamme ja saamme kaikkein eniten irti siitä, mitä ikinä teemmekin.
Liikunnan ei tulisi olla pelkkää sairauslomien minimointia eikä kädentaidollisten harrastusten vain joulu- ja syntymäpäivälahjojen tunnollista valmistamista sukulaisille. Harrastustenkin suhteen on usein hankalaa arvioida, jatkaako niitä ennemmin velvollisuudentunnosta vai siksi, että tekeminen olisi jollain tavoin innostavaa.
Intohimoa ja mielenkiintoa vailla harrastaminen kääntyy helposti ajan ja aineiden tuhlaamiseksi, jolla on kaikkein vähiten merkitystä niille, joiden takia harrastaja itse kuvittelee olevan välttämätöntä jatkaa harrastusta.
Harrastukset tuntuvatkin palvelevan ihmistä parhaiten silloin, kun niitä ei suorita toisten odotusten täyttämiseksi vaan siksi, että ne jaksavat innostaa aina uudelleen.
Katariina Katla
_Kirjoittaja on lahtelainen kuvataiteilija ja Yle Lahden kolumnisti _