Median kiinnostus on tällä hetkellä ensi vuoden tallipaikoissa, mutta itse pyrin keskittämään kaikki ajatukseni vielä edessä olevaan Walesin MM-ralliin. Tällä kertaa tosin joudun lähtemään kilpailuun tyystin erilaisista lähtökohdista kuin edellisvuosina. Emme nimittäin ole ajaneet kisaa varten lankaan testejä ja muutenkin testikilometrini ovat viime kuukausina jääneet nollille. Syynä on tietenkin tallin keskittyminen rata-autoilun puolelle.

Walesin aika-ajoerikoiskoe tuleekin olemaan varsin mielenkiintoinen, kun autoon pitäisi löytää sopivat säädöt kahden shakedown -vedon perusteella.

Tänä syksynä minulla on työn puolesta ollut hiljaisempaa kuin liki kymmeneen vuoteen. Testien lisäksi Citroen on karsinut huomattavasti myös erilaisten PR-tilaisuuksien määrää. Tilanteen positiivinen puoli on siinä, että olen pystynyt viettämään poikieni kanssa enemmän aikaa. Pitkästä aikaa olen myös pystynyt vähän puuhastelemaan omien autoprojektieni kanssa. Sinällään tilanne olisi siis melkein ihanteellinen, kunhan vaan pääsisi ralliautoa välillä testamaan…

Olen nyt syksyllä käynyt myös pelailemassa kavereiden kanssa harrastekiekkoa. Innostuin kokeilemaan maalivahdin roolia – ja omat kamppeethan se oli hommattava. Veskarina oleminen on paitsi todella nastaa myös erittäin rankkaa hommaa. Se käy taatusti hyvästä kuntoilusta ajamiseenkin. Kartturini Jamohan on toiminut maalivahtina pitkään, joten häneltä voi välillä kysellä vähän syvällisempiäkin neuvoja. Tiedän sitten ainakin laittaa räpylän oikein päin käteen. Onhan tässä toki muutama koppikin tullut otettua, mutta päällimmäinen havainto maalivahdin roolista on kuitenkin se, kuinka vaikeaa puuhaa se todellisuudessa on.

Saa nähdä, missä vaiheessa poikani keksivät alkaa nimitellä minua imuriksi. Pihapeleissähän he tietysti ovat jo laittaneet iskän maaliin. Siellä ideana tuntuu kuitenkin vielä olevan se, että lämätään pallolla läheltä kohti ja jos vielä vähän sattuu, niin aina parempi.

Kuten jo mainitsin, en ennen Walesia aio pohtia ensi kauden tallikuvioitani. Thierry Neuvillen sopimus Hyundaille kuitenkin selkiytti sopimusneuvotteluja, koska tähän asti kaikki ovat odottaneet hänen siirtoaan. Neuvillen siirtyminen tulokastalliin on hänelle varmasti mielenkiintoinen, mutta toisaalta myös riskialtis haaste. Vaikka takana on ilmeisen paljon resursseja, ei heille kuitenkaan välttämättä kannata povata mitään ”volkkarimaista” tähdenlentoa ensi kaudella. Nyt, kun Hyundai tulee mukaan MM-sarjaan, heitä alkavat koskea myös testirajoitukset, jolloin auton kehittäminen muuttuu huomattavasti nykyistä hankalammaksi.

Jouhkin Timo selvittelee parhaillaan eri tiimien rahoituskuvioita ja tulevaisuuden suunnitelmia esimerkiksi testaamisen suhteen. Päällimmäinen tavoitteeni on nousta jälleen kamppailemaan maailmanmestaruudesta. Tämä kausi on ollut tietysti kova pettymys, mutta se on monen eri osatekijän summa. Olen kuitenkin varma siitä, että vauhtini ei ole kadonnut mihinkään, kunhan hommat vain saadaan natsaamaan.

Nyt katse on Walesin metsäteillä, joilla voi perinteisesti tapahtua aina mitä tahansa.

Terveisin,

Mikko Hirvonen