Tšekin parlamenttivaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousseet sosiaalidemokraatit yrittävät nyt houkutella uutta keskustalaista protestipuoluetta ANO:ta hallitusyhteistyöhön. Hallitusneuvotteluista odotetaan vaikeita, sillä vasemmiston vaalivoitto jäi odotettua pienemmäksi, ja yhteisen sävelen löytäminen ANO:n kanssa saattaa osoittautua hankalaksi.
Sunnuntain vaalit nostivat odotetusti kärkipaikalle sosiaalidemokraatit, jotka ovat olleet oppositiossa vuodesta 2006 asti. Niin ikään odotetun murskatappion kärsivät keskusta-oikeistolaiset puolueet, joiden hallitus joutui kesäkuussa eroamaan korruptioskandaalin vuoksi.
Sosiaalidemokraattisen puolueen vaalivoitto jäi kuitenkin ennustettua pienemmäksi, 20,5 prosenttiin, ja korruptionvastaisuudella kampanjoinut ANO nousi yllättäen lähes tasoihin sen kanssa 18,7 prosentin ääniosuudella. Ennen vaaleja sosiaalidemokraatit olivat väläytelleet vähemmistöhallitusta, jota kommunistit tukisivat, mutta kommunistit päätyivät vaaleissa vasta kolmanneksi 15 prosentin ääniosuudella.
Nyt sosiaalidemokraattien johtaja Bohuslav Sobotka sanookin, että loogisia kumppaneita olisivat ANO ja kristillisdemokraatit. Mielestäni sosiaalidemokraattien tulisi keskittyä näihin neuvotteluihin, hän toteaa.
Puolueilla olisi enemmistö parlamentin alahuoneessa. Sosiaalidemokraateilla on 50 paikkaa, ANO:lla 47 ja kristillisdemokraateilla 14 paikkaa.
ANO:n hallitushaluista ei varmuutta
Vielä lauantaina vaalituloksen julkistamisen jälkeen kuvio näytti hankalalta, sillä ANO:n johtaja, miljardööriliikemies Andrej Babiš sanoi vastustavansa hallitusyhteistyötä sosiaalidemokraattien kanssa.
Sunnuntaina ANO:n varajohtaja Martin Sropincky kuitenkin sanoi, että he ovat valmiit neuvottelemaan, jos joku sitä esittää. Kun voitat 19 prosenttia äänistä olet erilaisessa tilanteessa kuin jos saisit 12 tai kuusi prosenttia, hän toteaa.
Sobotka sanoo sosiaalidemokraattien, ANO:n ja kristillisdemokraattien neuvottelijoiden tapaavan ensi viikolla. Presidentti Milos Zeman arvioi kuitenkin sunnuntaina, että kestää kaksi tai kolme kuukautta ennen kuin maahan saadaan uusi hallitus. Uusi parlamentti kokoontuu 25. marraskuuta.
Sosiaalidemokraatit uskovat, että he voivat löytää ANO:n kanssa yhteisymmärryksen korruption vastaisista toimista. Vaikeampia neuvotteluja odotetaan muun muassa verotuksesta. Sosiaalidemokraatit ovat halunneet korottaa muun muassa pankkien ja suurituloisten veroja, kun taas Babiš kannattaa matalaa verotusta. Slovakialaissyntyinen Babiš on Tšekin toiseksi rikkain mies, joka omistaa muun muasa elintarvike- ja media-alan yrityksiä.