Rahoitus on miljoona euroa ja projektin tarkoitus on testata uudenaikaisia terveysteknologiasovelluksia kuituverkoissa, joita löytyy Kuusiokunnista ja Suupohjasta. Keskiviikkona hyväksytyn ehdotuksen takana ovat parlamentin jäsenet Anneli Jäätteenmäki ja Riikka Pakarinen.
Jäätteenmäki ja Pakarinen ideoivat ehdotuksen sisältöä yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan liiton, Etelä-Pohjanmaan Terveysteknologian Kehittämiskeskuksen, Suupohjan Seutuverkon, Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymän, Verkko-osuuskunta Kuuskaistan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun edustajien kanssa.
– Suomen pitää olla kärjessä terveysteknologioiden kehittämisessä. Uudet tekniset sovellukset voivat olla avuksi paitsi sairauksien hoidossa myös ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa. Ikääntyvän väestön tarpeet edellyttävät uutta ja ennakkoluulotonta ajattelua. Sitä löytyy Etelä-Pohjanmaalta, sanoo Anneli Jäätteenmäki.
– Tämä pilotti osoittaa, että nopeiden tietoliikenneyhteyksien avulla voidaan edistää hyvinvointia. Verkkojen avulla harvaan asutut maaseutualueet eivät jää isompien keskusten jalkoihin, vaan päinvastoin toimivat edelläkävijöinä. Monen muunkin alueen kannattaa esittää rohkeasti tämänkaltaisia avauksia, sillä haasteita riittää monessa maakunnassa, peräänkuuluttaa Riikka Pakarinen.