Enää ei hallituksen pitäisi päästä nokertelemaan oppositiota siitä, että ne esittävät vain lisämenoja, mutta eivät rahoitusta ehdotuksilleen. Keskusta ja perussuomalaiset onnistuvat varjobudjeteissaan kumpikin löytämään valtiolle enemmän tuloja kuin listaavat lisää menoja - näin ainakin puolueiden omien laskelmien mukaan.

Keskusta ynnäsi lisätuloja yhteensä 901 miljoonaa euroa ja lisämenoja 649 miljoonaa euroa, ylijäämä näin 251 miljoonaa euroa.

Perussuomalaiset sai tulopuolelle lisää 673 miljonaa euroa ja menoihin kasvua 592 miljoonaa euroa, ylimääräistä 81 miljoonaa euroa.

Valtion ensi vuoden talousarvio on 54 miljardia euroa, joten opposition ehdotuksissa on kyse reilun prosentin muutoksista kokonaismenoihin. Velkaantumista ei niillä taiteta, jos ei suuresti taakkaa kasvatetakaan.

Kumpikin oppositiopuolue kohentaisi valtion tulopuolta antamalla verokeppiä suurituloisille ja pistämällä yritysten verokeplottelua kuriin.

Yritysten maksamaa yhteisöveroa molemmat ovat halukkaita alentamaan ensi vuonna 22 prosenttiin, eli Ruotsin ja Tanskan tasolle. Hallituksen päättämään 20 prosenttiin keskusta olisi valmis 2015.

Sekä keskusta että perusuomalaiset esittävät omaa osinkoverouudistustaan korvaamaan hallituksen sorvaamaa. Keskusta haluaa alle tuhannen euron osingot kokonaan verovapaiksi, perussuomalaiset puolet siitä.

Perussuomalaiset esittää arvonlisäveron alentamista prosenttiyksiköllä, mikä alentaa valtion tuloja 850 miljoonalla eurolla vuodessa. Aukko paikkaantuu kela-maksun palauttamisellla yksityiselle sektorille (+950 mil. eur.). Keskusta ei ole nyt puuttumassa arvonlisäveroon.

Kuntien ahdinkoa keskusta lieventäisi ehdottamalla niille valtionapuja 362 miljoonaa euroa hallitusta enemmän. Perusuomalaiset esittävät 300 miljoonaa euroa lisää.

Perussuomalaiset esittävät selkeän, satojen miljonien eurojen suuruisen leikkauslistan, koska puolueen mielestä velkaantumista ei katkaista pelkillä veronkorotuksilla. Puolue leikkaisi muun muassa Kehitysyhteistyöstä, maahanmuutosta, puoluetuista, Kreikan tuesta ja tehottomista yritystuista.

Keskusta taas tukeutuu kehittämäänsä menosääntöön. Siinä sitoudutaan siihen, että valtion menot voivat talouden kasvuvuosina nousta vain rajallisesti. Loput käytetään alijäämän paikkaukseen. Keskustan mukaan velkasuhde taittuu näin nopeasti.