Vihreä politiikka saa perussuomalaisen näkemään punaista. Hän ei löydä siitä mitään hyvää: ydinvoiman vastustus - järkyttävää! Perustulo - typerä idea. Rikkidirektiivi - tuohoisaa idealismia. Korkeat energiaverot - purettava. Vihreä elinkeinopolitiikka - tuhoaa Suomen teollisuuden.

Kenellekään ei ollut yllätys, että Heidi Hautala hoiti perussuomalaisten mielestä valtionyhtiöiden omistajaohjausta päin prinkkalaa. Sekään ei liiemmin yllättänyt, että perusagitaattori Matti Putkonen rinnasti ympäristöjärjestö Greenpeacen terroristeihin.

Yllättävintä ns. Hautala-gatessa oli se, että Hautalan vastaisen hyökkäyksen käynnistivät melko tuntemattomat ay-miehet. Huomionarvoista oli myös ay-taustaisen demarikansanedustajan, Jukka Kärnän innokkuus Heidi Hautalan erottamiseen.

Jukka Kärnä on kritisoinut Heidi Hautalan harjoittamaa valtionyhtiöiden omistajaohjauspolitiikkaa useaan otteeseen jo ennen Arctia Shipping -jupakkaa. Ay-näkökulmasta tähän on löytynyt monia perusteita. Kärnä sanoo, että omistajaohjausasioissa Hautala "veti omaa showta, jolle oli vaikea löytää tukea hallituksesta saati oppositiosta."

Mutta oliko Hautala-gatessa kyse vain yhden ministerin ruotuun panemisesta? Tapaus pistää miettimään, ovatko ay-demarit ottaneet koko vihreän liikkeen maalitaulukseen. Demareiden näkökulmasta vihreät voisi olla puolueelle hyvä vihollinen. Sellainen olisi käyttökelpoinen duunareitten sieluista käytävässä taistelussa, jota demarit käyvät perussuomalaisten kanssa.

**Suomalaisella työmiehellä **ei mene hyvin. Tehdas toisensa jälkeen on suljettu tai siirretty halvemman kustannustason maihin. Tuhannet ihmiset ovat menettäneet työnsä. Tuhannet ovat joutuneet kouluttautumaan entistä heikommin palkattuihin tehtäviin.

Kurjuuden portteja kolkutteleva työmies on jo pitkään etsinyt syyllisiä kohtalolleen. Hän on katkera ja pettynyt. Pettymys kohdistuu mm. sosialidemokraatteihin ja ay-liikkeeseen, jotka ovat onnistuneet jäsenmaksujen keruussa, mutta epäonnistuneet työläisen etujen valvonnassa.

Perussuomalaisten leiriin siirtyneen ay-lobbarin, Matti Putkosen silmissä vihreä politiikka on aina ollut uhka Suomen taloudelle. Putkonen on kansankiihotuksen mestari, joka tietää, millaiset pelot ja ennakkoluulot työmiehen mielessä ovat milloinkin idullaan. Jo vuosia sitten Putkonen oivalsi, että vihertävä politiikka huolettaa teollisuuden työmiestä.

Tuota tunnetta Putkonen on ruokkinut määrätietoisesti ja asiastaan vakuuttuneena. Työ on tuottanut tulosta. Perussuomalaiset ovatkin sanoneet työmiehelle, että vihreä politiikka vie leivän työmiehen pöydästä. He ovat kuiskutelleet niin ikään, että SDP vihertää pahasti.

Viime eduskuntavaaleissa tuhannet duunarit tekivät putkoset: he harppasivat demarileiristä perussuomalaisten lipun alle. Tämä lienee pistänyt sosialidemokraatit pohtimaan, mitä puolue on tehnyt väärin ja mitä perussuomalaiset ovat tehneet oikein?

Demarien puoluejohto ei ole ottanut vihreitä poliittiseksi maalitaulukseen ainakaan vielä. On kiinnostavaa nähdä tekeekö se niin, kun eurovaalit ja eduskuntavaalit lähestyvät. En ihmettele, vaikka niin kävisi.