Pelkästään Italiaan on tänä vuonna tullut meriteitse yli 30 000 siirtolaista. Suomi osallistuu tilanteen ratkaisuun lähettämällä Lampedusaan lentokoneen valvomaan rajavalvontavirasto Frontexin avuksi.

Vapaa liikkuvuus -verkoston Katja Tuomisen mukaan keino on väärä.

- Vain lapsellinen henkilö ajattelee, että näin voidaan ratkaista tämmöinen humanitaarinen kriisi, Tuominen sanoo.

Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan Frontexin tehtävä on myös tukea turvapaikkaan oikeutettujen mahdollisuutta saada turvapaikka.

- Frontex on toiminta-aikanaan suorittanut lähes kaksisataa meripelastustehtävää, joissa on pelastettu kaiken kaikkiaan noin 18 000 ihmistä. Käytännössä Välimerellä tehtävät Frontex-operaatiot ovat pääasiassa hyvin pitkälti juuri tätä meripelastustehtävää, sisäministeri Räsänen kertoo.

Tuomisen mukaan EU:n tiukka ulkomaalaispolitiikka on hyödyttänyt ihmissalakuljettajia.

- Välimeren ylittämisen monopoli on tällä hetkellä ihmissalakuljettajilla. Olisi paljon järkevämpää luoda laillisia maahantuloväyliä. Yksi vaihtoehto olisi myöntää humanitaarisia viisumeja ihmisille.

Räsäsen mukaan paras tapa helpottaa laillista maahantuloa on ottaa kiintiöpakolaisia.

- Silloin se (turvapaikan myöntäminen) kohdistuu heikoimmassa asemassa oleviin eli niihin, jotka eivät edes pysyt itse lähtemään turvapaikkaa etsimään.

A-studio: Talkissa aiheesta keskustelemassa Syyriasta Suomeen muuttanut Mania Alkhatib, Italiassa asuva toimittaja Pirkko Peltonen-Rognoni sekä europarlamentaarikot Sampo Terho (PS) ja Hannu Takkula (Kesk.). Keskustelun vetää Susanne Päivärinta.