Suomen Merimies-Unionin entinen sopimussihteeri Klaus Höglund ja entinen aktiivi Paavo Mustonen ovat sähköpostilla kertoneet joillekin kansanedustajille, mm. Kaj Turuselle, jo 3.10. epäilyistä, että Heidi Hautala (vihr.) olisi ollut perumassa Arctian rikosilmoitusta.
Kansanedustaja Jukka Kärnä on mielestään lukenut asiasta vasta Iltalehdestä. Kärnä sanoo saaneensa Mustoselta aamuyöllä keskiviikkona 16.10. sähköpostiviestin, jossa Mustonen vahvistaa, ettei hän ole ollut Kärnään yhteydessä, eivätkä he ole koskaan tavanneet.
- Avustajani on normaalia taustatyötään tehnyt niin tämän, kuin monen muunkin asian suhteen, valtionyhtiöihin liittyen. Tätä yksittäistä asiaa en tiennyt, itse tulin tähän kuvioon mukaan aamulla 9.10. Kärnä toteaa.
Turunen haluaa kiistää Ylen tiistaina esittämän väitteen, jonka mukaan hän olisi ensimmäisenä saanut tietää Hautala-tapauksesta, mutta ei olisi tehnyt asialle mitään, ja sen jälkeen joku muu olisi siihen tarttunut. Turunen ihmetteli, miksi Mustonen oli antanut Ylelle väärän tiedon.
- Mustoselta 3.10 saamassani viestissä sanotaan, että Jukka Kärnä avustajineen tutkii jo tätä asiaa, Turunen sanoo.
Turunen: Mikä on kupletin juoni?
Yle Uutiset haastatteli Kärnää tänään keskiviikkona eduskunnan käytävällä, kun paikalle osui myös Turunen. Yhteishaastattelussa kansanedustajat muistavat asiat eri tavoin.
Mikä on kupletin juoni, kyselee Turunen ja ihmettelee, miksei tarjottu sankarinviitta ministerin vaihtumisesta Kärnälle kelpaa, vaikka hän on Turusen mielestä päässyt tavoitteeseensa.. Kärnä sanoo, että sankaruudesta ei ole kysymys, vaan hän on ainoastaan puolustamassa suomalaisia työpaikkoja.
Turunen kertoo käyneensä Kärnän kanssa asiasta keskustelun eduskunnan tupakkahuoneessa 3. tai 4.10., mutta Kärnä on tällöin pyytänyt asiassa työrauhaa. Kärnä ei muista koko keskustelua.
Kärnä sanoo kritisoineensa hallituskumppani vihreiden ministerin omistajapolitiikkaa, mutta asia ei Kärnän mukaan ole ollut henkilökysymys.
- Joka päiväistä hallituspuolueen kansanedustajan ministerille esittämä eropyyntö ei toki ole, mutta totta kai yksittäinen kansanedustaja voi näin tehdä, Kärnä sanoo.