Mistä on kyse?

Kotkan kaupunginvaltuuston maanantaina tekemä päätös Jäppilän koulun lakkauttamisesta on poikimassa ainakin kaksi valitusta hallinto-oikeuteen. Valtuusto päätti äänin 25-26 lakkauttaa Jäppilän koulun ensi vuoden elokuussa. Valtuuston aiemman palveluverkkopäätöksen mukaan koulu olisi lakkautettu vasta vuonna 2016. Jäppilän koulun oppilaiden on määrä siirtyä Pihkoon kouluun.

Ainakin vasemmistoliiton valtuustoryhmä aikoo valittaa päätöksestä, sanoo ryhmän puheenjohtaja Pentti Tiusanen. Vasemmistoliitto esitti valtuustossa, että Jäppilän koulu saisi jatkaa vuoteen 2016 saakka. Vasemmiston mielestä asia on valmisteltu puutteellisesti ja ryhmä myös kyseenalaistaa lakkautuksesta koituvat 200 000 euron säästöt.

Samoin perussuomalaiset aikovat tehdä valituksen hallinto-oikeuteen. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Vesa Levonen sanoo, että aikoo hakea valtuuston päätökselle myös täytäntöönpanokieltoa. Levosen mukaan ryhmä on valmis viemään asian myös korkeimpaaan hallinto-oikeuteen.

Kokoomuksen valtuutetuista Markku Saastamoinen, Seppo Eerola ja Sami Ristiniemi äänestivät vastoin muuta kokoomuksen ryhmää Jäppilän koulun puolesta.

Seppo Eerola harkitsee vielä tekeekö valitusta valtuuston päätöksestä. Hän esitti valtuustopuheessaan seitsemän kohtaa, joissa hänen mielestään päätösprosessi ja päätöksen valmistelu ei ollut mennyt oikein. Eerolan mukaan muun muassa lasten ja nuorten palvelujen lautakunta ei ole käsitellyt ehdotusta Jäppilän koulun lakkauttamisesta 1. elokuuta alkaen. Eeron mukaan myös alueen asukkaiden kuuleminen ei ole mennyt oikein. Hän myös kyseenalaistaa koulun lakkauttamisesta lasketus säästöt.

- Tuntuu, että laskelmat tehdään sen mukaisiksi, miksi ne halutaan.

Eerolan mukaan poliitikoilta katoaa uskottavuus kun ennen vaaleja ollaan kyläkoulujen puolesta ja nyt niitä ollaan lakkauttamassa. Markku Saastamoinen ihmettelee puolestaan miksi Jäppilän koulu ei ollut esillä viime kesänä kun valtuusto käsitteli talouden tasapainotusohjelmaa.

- Sitten se nousee esiin parin kuukauden jälkeen kun säästöjä haetaan, Saastamoinen ihmettelee.

Päätöksiä tehtäessä pitäisi olla johdonmukainen ja päätösten tulisi olla jotenkin ennakoitavissa.

- Ei ole oikein, että yhdessä sovittuja päätöksiä ruvetaan yhtäkkiä repimään auki, Saastamoinen sanoo.

Sami Ristiniemen mukaan Jäppilän lakkauttamisesta saatu laskennallinen säätö ei ole merkittävä. Hän painottaa myös sitä, että Kotka tarvitsee idyllisiä terveitä kyläkouluja houkutellakseen kaupunkiin uusia asukkaita.

- Kotka tavoittelee seitsemäätuhatta uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Eivät ne työpaikat tarkoita vain työntekijöitä vaan perheitä.

Ristiniemen mielestä Kotka ei voi houkutella perheitä muutamaan kaupunkiin, jos palvelut eivät ole laadukkaita. Jäppilä on luonnollinen kasvusuunta Kotkalle, hän linjaa.