Olin ensimmäisen kerran yhteydessä James Hirvisaareen keväällä 2011. Tein televisiojuttua eduskuntavaaliehdokkaiden mainonnasta ja yritin saada häntä haastateltavaksi juttuuni.

**Asikkalalainen kunnanvaltuutettu Hirvisaari **oli kerännyt Facebookissa tuhansia tykkääjiä, enemmän kuin moni valtakunnan tunnetuimmista poliitikoista. Vaatimattoman kokoisella kampanjalla tuleviin vaaleihin valmistautuva ehdokas oli jonkinlainen ilmiö.

Mutta James ei suostunut. Ei, vaikka olisi päässyt telkkariin ja radioon. Ihmettelin, että onpa tässä erikoinen ehdokas, jolle julkisuus ei kelpaa.

**Hirvisaari sai 5500 ääntä **ja valittiin eduskuntaan. Olin paikalla, kun uudet kansanedustajat kukitettiin ja James suostui radiohaastatteluun. Mutta: Puhe hyytyi ensimmäiseen vastaukseen.

Mies ei saanut ajatustaan selväksi ja sanoja ulos. Haastattelu loppui ennen kuin oli oikeastaan alkanutkaan.

Hirvisaarella on ollut koko kansanedustaja-aikansa ongelmallinen suhde mediaan. Hän on antanut haastatteluja vain valitsemilleen tiedotusvälineille ainoastaan sähköpostilla tai pyytänyt lukemaan mielipiteensä blogistaan. Keskusteluyhteyteen hänen kanssaan toimittajat eivät ole juurikaan päässeet.

Ehkä Hirvisaari on pelännyt, että häneltä kysytään mielipidettä asiasta, johon hän ei ole perehtynyt ja lipsauttaa jotain, mitä myöhemmin katuu. Ehkä hän on pelännyt, että ei ole tarpeeksi supliikki antaakseen älykästä vaikutelmaa.

Ehkä hän on pelännyt, että hänet haastetaan argumentoimaan.

Oli niin tai näin, viime viikolla Hirvisaaren suhde julkisuuteen muuttui radikaalisti.Uutisissa nähtiin kameroiden ja toimittajien piirittämä kansanedustaja, joka silminnähden nautti tilanteesta.

Hymyillen hän sanoi, että nyt tuntuu siltä, että hän on hyvin suosittu.

Viime viikolla James nähtiin myös television talk-show'ssa itsevarmana ja sanavalmiina. Puhetta tulee enemmän kuin toimittajat odottavat. Haastatteluja saavat nyt nekin mediat, joita edustaja on ennen karsastanut.

**Hirvisaari on ottanut mediasta niskalenkin **ja on viestintätätilanteiden suvereeni valtias. Mitä on kahdessa vuodessa tapahtunut sille ujolle James Hirvisaarelle?