Näin yhtäläiset näkemykset Greenpeacen kanssa asettavat Hautalan eroon johtaneet syyt vielä mielenkiintoisempaan valoon, kokoomusministeri arvioi Yle Uutisten haastattelussa.
– On hyvä havaita se, että kun Hautala julkisesti vastustaa liiketoimintaa arktisella alueella, niin se on tismalleen sama agenda kuin Greenpeacella, Vapaavuori toteaa.
– Olemme tilanteessa, jossa Suomi tarvitsee kipeästi uusia työpaikkoja ja olemme monessa eri yhteydessä puhuneet siitä, että arktinen alue avaa meille yhä uusia mahdollisuuksia. Siinä mielessä on hiukan hankalaa, että nyt väistyvä ministeri ottaa erilaisen kannan kuin mitä meillä keskimäärin on ollut, hän jatkaa.
– Tämä herättää kysymyksen siitä, kuinka aktiivisesti suomalaiset yritykset, olivat ne sitten valtio- tai yksityisomisteisia, voivat arktisella alueella toimia, vapaavuori sanoo.
Suomen linja on kuitenkin Vapaavuoren mukaan aivan selvä; arktinen alue tarjoaa isoja uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joista Suomen arktisena maan pitää oma osuutensa pystyä saamaan, toki luonnon haavoittuvuutta kunnioittaen.
Vapaavuoren mukaan Hautalan seuraajalle ei tarvitse asettaa erityisehtoja.
– Omistajaohjauksesta vastaava ministeri tulee jatkossakin olemaan se, joka Arctia Shippingin osalta omistajaohjausta harjoittaa, mutta on selvää, että yhtiötä koskevat strategiset linjaukset tehdään koko hallituksessa tai vähintään talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa eikä pelkästään kulloisenkin omistajaohjausministerin omassa työhuoneessa, Vapaavuori sanoo.
Hautala arvioi lauantaina Yle TV1:n Ykkösaamussa, ettei ole hyvä asia, että jäänmurtajia vuokrataan pitkäksi aikaa arktisille alueille. Hän näkee, että ympäristö ja talous ovat vastakkain jäänmurtajabisneksessä.