Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan hallituksessa ei ole vakavaa ristiriitaa suhteessa jäänmurtajatoimintaan arktisella merialueella. Hänen mukaansa asiasta täytyy kuitenkin nyt keskustella hallituksen sisällä ja laajemminkin.

- Pitää miettiä huolella, mikä on Suomen rooli arktisella alueella.

- Asiassa on periaatteelliset kysymykset ja sitten on ihan käytännön vastuukysymykset [mahdollisen öljyturman sattuessa]. Molemmista pitää käydä keskustelu.

Katainen arvostelee asian hoidossa käytettyä uhkausta. Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston ylijohtajana vuonna 2012 toiminut Pekka Timonen uhkasi Arctia Shippingin toimitusjohtajaa Tero Vaurastetta yhtiön johdon vaihdolla, jos Greenpeacea vastaan tehtyä rikosilmoitusta ei vedetä takaisin.

Kataisen mukaan tilanne on voinut kärjistyä henkilösuhteiden vuoksi.

- Siellä taitaa olla taustalla erilaisia näkemyksiä ihmisten välillä. Tällainen kielenkäyttö ei tietenkään ole hyväksyttävää tai sallittua. Omistajalla on tarpeen tullen oikeus arvioida uudelleen myös yhtiön johdon asemaa, mutta ei tällainen kielenkäyttö ole hyväksi. Toivottavasti asiat nyt rauhoittuvat, Katainen sanoo.

Puolueilla omia irtiottoja

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) on puolustanut blogissaan voimakkaasti hallituksen päätöstä rakennuttaa uusi murtaja niin sanottuna perinteisenä jäänmurtajana, joka tulee Liikenneviraston omistukseen. Kyllösen esityksestä tehty päätös oli vastakkainen valtion varustamoyhtiö Arctia Shipping toiveille. Yhtiö kannatti kallimpaa monitoimimurtajaa, jonka palveluja olisi voitu myydä myös ulkopuolelle.

Katainen sanoo myös, että kokoomuksella ei puolueena ole vielä omaa linjaa arktiseen jäänmurtoon.

Lauantaina kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Arto Satonen ja liikennevaliokunnan puheenjohtaja Kalle Jokinen kertoivat omana kantanaan sen, että arktinen jäänmurto on iso mahdollisuus Suomelle. He myös kertovat olevansa huolissaan Kyllösen näkemyksestä, että Arctic Shippingin pitäisi luopua jäänmurron myymisestä Alaskaan.