Tuulivoimakapasiteettia rakennettiin viime vuonna Suomeen enemmän kuin ennen. Suuntaus jatkuu nousujohteisena, kun tänä ja ensi vuonna rakennetaan yhä enemmän. Rakentaminen ei ole kuitenkaan edennyt siihen tahtiin kuin on suunniteltu.

- Vielä ei puhuta hirveän suurista määristä. Viime vuonna nousi 120 megawattia eli kourallinen tuulipuistoja tulee valmiiksi. Ensi vuonna tulee 200-250 megawattia. Joka tapauksessa nähdään, että rakentaminen on vihdoinkin käynnistynyt, sanoo tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.

Tuulivoimaloiden nousemista ovat jarruttaneet hallinnolliset hidasteet, kuten tukijärjestelmän heikkous. Ennen luotettavaa taloudellista tukimekanismia tuulivoimaa ei voida rakentaa.

- Meillä mentiin investointituella hyvin pitkään. Syöttötariffia alettiin suunnitella vuonna 2009 ja sen piti astua voimaan 2010, mutta sen käyttöönotto viivästyi ja astuikin voimaan vasta 2011.

Suomen olosuhteet ihanteelliset tuulivoimalle

Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr.) harmittelee sitä, että tuulivoimalahankkeita hidastaa sankka byrokratia.

- Tuulivoimaloilta edellytetään lupia, vaikutusarviointeja ja kaavoja. Sitä lupa- ja byrokratiaviidakkoa saa edelleen perata, että saadaan ne nopeammin sieltä suunnittelupöydältä käytäntöön, Tynkkynen toteaa.

Tynkkysen mukaan Suomen olot ovat harvaan asuttuna maana pitkine rantaviivoineen ihanteelliset tuulivoiman rakentamiseen. Monet eri tekijät kuitenkin rajaavat tuulivoiman sijoittamista. Voimaloita ei voi rakentaa esimerkiksi lentokenttien, teiden tai puolustusvoimien tutkien lähelle.

- Ja merikotkien lähelle nyt ainakaan ei voi rakentaa. Suomen kokoisesta isostakaan maasta ei löydy helposti aluetta, johon voisi tuulivoimalaa rakentaa, vaikka tuuliolosuhteet olisivatkin ihan mainiot.

"Valtaosa hyväksynyt tuulivoimalat osaksi ympäristöään"

Suomalaisten suhtautuminen tuulivoimaan on pääsääntöisesti hyvin myönteistä. Keväällä 2012 tehdyssä kyselyssä 87 prosenttia suomalaisista kertoi, että tuulivoimaa tarvitaan lisää. Tuulivoimayhdistys on teettänyt kyselyjä myös paikkakunnilla, johon tuulivoimaloita on jo rakennettu.

- Näistä kyselyistä käy ilmi, että valtaosa on hyväksynyt tuulivoimalat osaksi ympäristöään, kertoo Mikkonen.

Oras Tynkkynen näkee realistisena, että tuulivoima voisi tulevaisuudessa täyttää viidenneksen tai neljänneksen Suomen energiatuotannosta.