Näin tulovero on kiristynyt Kuopiossa
1993–2004: 18 prosenttia
2005–2009: 18,75 prosenttia
2010–2013: 19,5 prosenttia
Mistä on kyse?
Yhden prosenttiyksikön korotus tuloveroon näyttää todennäköiseltä vaihtoehdolta Kuopiossa.
Yle Savo kysyi kaupunginvaltuutetuilta mielipidettä veronkorotuksesta ja tärkeimmistä säästökohteista. Varsinkin verokysymyksessä valtuutetut olivat yksimielisiä. 34 vastanneesta 31 sanoi, että tuloveroprosenttia pitää korottaa Kuopiossa ensi vuonna. Valtuustossa on kaikkiaan 59 jäsentä.
Vastanneista valtuutetuista 23 olisi valmis korottamaan veroprosenttia yhdellä prosenttiyksiköllä ensi vuodelle. Neljä vastaajista kiristäisi verotusta vieläkin enemmän – SDP:n Mikko Lankisen ajatus oli 1,5 prosenttia. Tämä tietäisi Kuopiolle nousua verottajien raskaaseen sarjaan yli kahdenkymmenen veroprosentilla.
Neljä valtuutettua halusi rajata korotuksen korkeintaan puoleen prosenttiin. Nykyisellä verolinjalla haluaisivat jatkaa perussuomalaisten Kaija Räsänen, keskustan Keijo Voutilainen ja kokoomuksen Sirpa Alho-Törrönen.
Kuopion tuloveroaste on nyt 19,5 prosenttia. Kuopio julkistaa ensi vuoden talousarvion tiistaina.
"Se on viimeinen keino"
Pyysimme valtuutettuja myös valitsemaan, mitkä säästökohteet ovat heidän mielestään tärkeimpiä. Eniten mainintoja saivat tilakustannukset (31 vastaajaa) ja henkilöstökulut (23 vastaajaa). Monia valtuutettua harmitti kuntaliitosten tuoma viiden vuoden irtisanomissuoja henkilöstölle.
- Mikäli niihin (henkilöstömenoihin) ei puututa, ei kaupungin taloutta voida tasapainottaa veroja ja maksuja korottamalla, perusteli keskustan Keijo Voutilainen.
SDP:n Jukka Pulkkisen mielestä noin 300 hengen luonnollinen poistuma pitäisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyväksi. Saman puolueen Pirjo Hentelä-Aho viestitti, että jos lomautuksiin tarvitaan, ne tulisi toteuttaa kohdennetusti "massiivilomautusten" sijaan.
- Henkilöstöstä säästäminen ei tarkoita lomauttamista. Se on viimeinen keino. Sitä vastoin on tarkistettava henkilöstön oikea sijoittuminen eri aloille, kommentoi kolmas demari, Jaakko Kosunen.
"Kuopiossa on kaikkea liikaa"
Vastaajille tarjottiin ennalta yhdeksän vaihtoehtoa säästökohteiksi. Kukaan valtuutetuista ei pitänyt päiväkoteja, liikuntapalveluja tai kaavoitusta hyvinä ehdokkaina leikkauslistoille. Sen sijaan erikoissairaanhoito (11 vastaajaa) ja hallintokulut (4 vastaajaa) nousivat vastauksiin ennakkovaihtoehtojen ulkopuolelta.
Kokoomuksen Pekka Niiranen piti perusterveydenhuollon lääkärikuntaa yhtenä avaimena erikoissairaanhoidon kulujen tilkitsemiseen. Hänen mielestään perusterveydenhuollon pitäisi "tiukentaa" lähetteiden antamista.
- Mitä kokeneempia lääkäreitä meillä on perusterveydenhoidossa, sitä vähemmän lähetteitä he todennäköisesti antavat erikoissairaanhoitoon, kokoomusvaltutettu vastasi.
Markkinoinnista olisi säästänyt yhdeksän valtuutettuja, kouluista viisi ja kulttuuripalveluista niin ikään viisi. Heihin kuului muun muassa veronkorotusta vastustanut Kaija Räsänen (ps.), joka piti kulttuuria elämässä valinnaisena asiana.
- Esimerkiksi ANTI-festivaalin kaltaisilta tapahtumilta ja rokkitapahtumilta voisi tapahtuma-avustuksia leikata. Niille en antaisi rahaa.
Kokoomuksen Veikko Tiihonen puolestaan totesi Kuopiossa olevan "kaikkea liikaa".
- Varsinkin huonoja tiloja ja liitoshenkilökuntaa sekä tuloihin nähden palvelulupauksia.
"Investointitasoa laskettava 20–30 miljoonaa"
Pyysimme valtuutetuilta erityisesti konkreettisia ehdotuksia säästövaihtoehtojen tueksi. Sellaisina mainittiin muun muassa kouluviraston (Leila Savolainen, keskusta) ja Savonia-AMK:lta vapautuvan Sairaalakadun kampuksen (Antti Kivelä, keskusta) myynti.
Vasemmiston Heidi Komulainen muistuttaa kuitenkin, että kaupungin ei kannattaisi kiirehtiä sellaisten kiinteistöjen myynnissä, jotka tuottavat tuloa.
- Vuonna 2013 jäämme kaksi miljoonaa euroa budjetoidusta, mitä tulee tilojen vuokraukseen. Tämä selittyy loppuvuodesta 2012 myydyillä kiinteistöillä, joita olemme aiemmin vuokranneet ulos.
Moni valtuutettu halusi nostaa esiin myös investointien rajoittamisen. SDP:n Markku Kiljander arvioi, että investointitasoa olisi laskettava nykyisestä 20–30 miljoonaa euroa.
Muutama vuosi sitten toteutettuun palvelualueuudistukseen olisivat halunneet palata ainakin vasemmiston Markku Söderström ("Palveleeko se kaupungin nykyistä strategiaa?") sekä keskustan Hetti Rytsy ("Uudistus on jäänyt kesken ja hallintorakenne on liian raskas johdon osalta").
Keskustan Markku Rossi ja kokoomuksen Eero Wetzell vastasivat, etteivät vastaa. Heidän mielestään on ennenaikaista vastata veronkorotukseen liittyviin kysymyksiin, koska asian valmistelu on kesken.
Mitä mieltä olet valtuutettujen veronkorotusaikeista ja säästöehdotuksista? Ota kantaa.