Tiistaina eduskunnan käsittelyyn tuleva lastensuojelulain muutos puhutti savolaispoliitikkoja Yle Savon Kansanedustajat tentissä -sarjassa maanantaina.
Lakimuutoksessa esitetään, että lastensuojelun työntekijän velvollisuutta tavata lasta henkilökohtaisesti selkiytettäisiin nykyisestä. Esityksen mukaan jatkossa lapsen asiakassuunnitelmaan tulisi kirjata, kuinka usein tapaamisia olisi.
SDP:n siilinjärveläinen kansanedustaja Tuula Väätäinen sekä kokoomuksen iisalmelaisedustaja Markku Eestilä olivat yhtä mieltä siitä, että lakimuutos tulee tarpeeseen. Huolta sen sijaan herätti se, mistä lakimuutokseen tarvittavat lisäresurssit saadaan.
- Se on iso kysymys. Meillä on tällä hetkelläkin paljon sellaisia sosiaalityöntekijöiden toimia, joihin ei ole päteviä työntekijöitä. Meidän pitäisi saada muille aloille lähteneet koulutuksen saaneet henkilöt palaamaan takaisin lastensuojeluun. Kunnissa ei myöskään ole riittävästi rahaa työntekijöiden palkkaamiseen. Tämä laki kuitenkin tarvitaan, sillä meillä on tehty liian paljon päätöksiä sillä tavalla, että lasta ei ole kuultu, Väätäinen totesi.
- Lähtökohta, että lasten hätä otetaan paremmin huomioon on hyvä. Kyllä ammattilaiset voivat lasta kuuntelemalla tehdä paremmin johtopäätöksiä kuin toimistossa paperityönä. Lakialoite on ihan kannattettava ja hyvä. Katsotaan nyt mitä resursseille voidaan tehdä, Eestilä totesi.
Valtion budjetissa lastensuojelulle myönnettiin valtakunnallisesti runsaan neljän miljoonan euron lisärahoitus. Kun summa jyvitetään jokaista avohuollossa olevaa lasta kohden, yhden lapsen lisärahoitus on alle 60 euroa vuodessa.
- Se on alku lain toteuttamiseen ja täytyy katsoa, miten se käytännössä riittää. Silloin jos lastensuojelun varhaiset toimet tehdään hyvin, on hyvin todennäköistä, että säästää toisessa päässä. Nämä ovat pitkän aikavälin asioita, joista se hyöty ei näy heti, Väätäinen sanoi.
- Tänä päivänä leikkauksia tehdään joka paikkaan. Jos jonnekin lisätään, onhan se selvä aie siitä, että asia nähdään tärkeänä, Eestilä totesi.