Suunnistuksessa MM-mitaleista kisataan joka vuosi, mikä on varmasti lajin ulkopuolisen näkyvyyden kannalta hyvä asia, koska niin järjestäjämaassa kuin kotimaassa MM-kisat kiinnostavat maailmancupia tai maaotteluita enemmän. Samoin monet tuet urheilijoille jaetaan herkemmin MM-menestyksellä välivuosien vaatiessa päättäjiltä pitkäjänteisyyttä tai urheilijalta maailmancupin kokonaismenestystä. Mutta urheilijan näkökulmasta jokavuotiset MM-kisat tarkoittavat jatkuvaa leireilyputkea seuraavien kisojen ehdoilla. Kun MM-kisat ovat takana, odottaa jo leiri tai esikisat seuraavan kesän MM-maisemissa.
Aina eivät arvokisamaastotkaan ole mielenkiintoisimmasta päästä. Joskus olisi hienoa keskittyä vain harjoittelemaan hienoissa maisemissa ilman jatkuvaa MM-spekulaatiota ja kisa-alueiden lähikarttojen kokemuspankin kerryttämistä. Pari heinäkuista treeniviikkoa Tromssan rinnesoilla tai Saariselän tuntureilla – haave joka ei ole mahdollista MM-satsarille.
En toki lähde moittimaan viimeisen viikon leireilyä Koillis-Italiassa Trenton ja Asiagon ympäristössä. Vaikka käsissä on ensi kesän MM-harjoituskarttoja, vuorenhuiput ovat piilossa sumun takana ja lämpötila on laskenut päivisin alle 10 asteeseen, kelpaa alueella reenata! Aina olen halunnut Alppien ja Dolomiittien taitteeseen, nyt tänne sitten on vihdoin päässyt. Tosin ensi viikonlopun maailmancupin kisat Sveitsissä asettavat rajoituksensa harjoitteluun, mutta kilpailukauden kohta vaihtuessa uuteen treenikauteen, ei ahnehtimiseen ehkä olekaan tarvetta.
Syksyn Pohjoismaisen kisarupeaman jatkeeksi erilaiset maastot nostavat intoa ja isoja rinteitä riittävästi könyämällä nousut tuntuvatkin loivenevan. Pitkällä matkalla Lavaronen rinteillä mäkeä ja vauhdikasta lehtipohjaa tuleekin riittämään. Keskimatkan ja viestin maastoissa Asiagossa mieleen ovat palautuneet Ranskan 2011 MM-kisojen maisemat ja haasteet. Karstimaastot ovat vaativia niin juosta kuin suunnistaa, joten luultavasti ensi kesänäkin maastossa voi tapahtua kaikenlaista. Oman lisämausteensa tuovat I maailmansodan rintamalinjan kaivannot. Kovasti on pitänyt kivikoihin ja kallioihin juoksuhautoja ja onkaloita louhia, mikä ei nykyään suunnistuksen kannalta ole lainkaan huono asia.
Ensi vuonna MM-ohjelmassa on myös sprinttiviesti. Hieman kummalliselta tuntuu MM-laji, jossa ei ole vielä järjestetty kilpailuja oikeastaan missään maassa. Ehtiihän sitä MM-kisoissa kehitellä lajia toimivaksi. Toki maajoukkueet ovat aktivoituneet, ja tälläkin reissulla on kahdesti tarjolla yhteistä sprinttiviestiä, eiköhän niistä ehditä saada jotain oppia ennen heinäkuuta. Kansainvälisen Suunnistusliiton mukaan "naiset aloittavat ja ankkuroivat neliosuuksisen viestin, koska näin saadaan mahdollisimman paljon draamaa yleisölle". Eli naiset tekevät enemmän virheitä suuremman paineen osuuksilla vai mistä muusta draamaa syntyy miehiä enemmän?
Tero Föhr