Eduskunnan varapuhemies ja kansanedustaja Anssi Joutsenlahti (ps.) on ottanut yhteisöpalvelu Facebookissa kantaa James Hirvisaaren erottamiseen perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.

- James Hirvisaari on joutunut vastoin parempaa minäänsä taas tavallaan oman hyväntahtoisuutensa ja lapsenmielisyytensä uhriksi. Hän itse sanoo, ettei hän ymmärrä politiikasta paljoakaan, vaan tahtoo kaikille hyvää, Joutsenlahti kirjoittaa.

Hänen mukaansa anteeksipyynnöt eivät enää riittäneet ajattelemattoman teon hyvitykseksi, minkä vuoksi puolueen oli ryhdyttävä erottamiseen ja eduskunnan puhemiehen oli annettava huomautus. Joutsenlahden mukaan eduskunnassa on osoitettava vakavaa ja arvokasta käytöstä ja puolueen on jyrkästi irtisanouduttava kaikesta vähänkin natsihenkisyyteen viittaavastakin käytöksestä.

- Olemme edelleen hänen kanssaan hyviä ystäviä ja toivottavasti hän myös jaksaa ottaa vastaan nämä rangaistukset, jollaisia ei juuri koskaan ole langetettu, Joutsenlahti sanoo.