Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) vakuutti ensi vuoden budjetin lähetekeskustelussa eduskunnassa, että Suomeen otettavat 500 Syyrian pakolaista tullaan syynäämään tarkasti suojelupoliisin toimesta.
- Suojelupoliisi on hyvin aktiivisesti mukana valinnassa. Tottakai, haluamme varmistaa, että mitään riskihenkilöitä, joilla olisi yhteyksiä terrorismiin tai sotatoimiin, emme tänne pakolaiseksi ota.
Räsäsen mukaan Syyrian sisällisotaa on paennut maan rajojen ulkopuolelle noin kaksi milljoonaa pakolaista.
- Heistä suurin osa on haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, suurinpiirtein puolet on lapsia. Suomeen otettavat ovat nimenomaan näitä haavoittuvassa asemassa olevia.
Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kysyi ministeriltä miten tataan, ettei syyrialaisten pakolaisten joukossa ei ole ääriaineksia. Hakkarainen pelkäsi, että Suomessa jatkuu sama meno kuin Syyriassa.