On ymmärrettävää, että vanhat korkeakoulut kokivat uusien tulokkaiden tulevan omalle tontillensa. Oma nuoruuteni opinahjo Tampereen teknillinen korkeakoulu muuttikin nimensä teknilliseksi yliopistoksi ottaakseen eroa ja välttääkseen sekaannuksen ammattikorkeakouluihin. Toisaalta ammattikorkeakoulut seurasivat perässä ja alkoivat englanninkielisissä nimissään käyttää university-nimikettä.
Ammattikorkeakoulujen vakiinnuttua niiden rooli onkin alkanut muistuttaa perinteisten yliopistojen roolia. Niissä tehdään runsaasti tutkimusta ja toteutetaan hankkeita koulutustehtävän rinnalla. Toimintaa rahoittavat samat instanssit kuin yliopistojenkin toimintaa. Kilpailua käydään myös opiskelijoista. Olen opettanut sekä perinteisessä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa ja kummassakin olen todennut saman asian. Opiskelijoiden joukossa on itseäni fiksumpia tyyppejä eikä mitä tahansa voi suustaan päästää.
Onko siis ammattikorkeakoulu tiedeyhteisö tai osa tiedeyhteisöä? Vaikka teemme ammattikorkeakoulussa tutkimusta ja kehitystä runsaastikin, katson ammattikorkeakoulun opettajana enemmän edustavani koulutus- kuin tiedeyhteisöä. Toki onnistuessamme hyvin tutkimuksissamme saamme ne julkaistua samoissa vertaisarvioiduissa tiedelehdissä kuin yliopistojenkin edustajat. Ei myöskään ole olemassa erilaisia menetelmiä kehitystyössä ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla, käytämme kaikki hankkeissamme samoja tieteellisiä metodeja. Tieteen tekeminen ja siinä onnistuminen ei kuitenkaan meille ole samanlainen itseisarvo kuin, näin uskon, yliopistojen edustajille. Katson onnistuneeni korkeakoulun opettajana paremmin silloin kuin tapaan vanhan, hyvin yhteiskuntaan sijoittuneen opiskelijani kuin silloin kun näen nimeni alan lehdessä. En kaipaa myöskään akateemisia traditioita vaan haen arvostustani työnantajilta, jotka kertovat saaneensa hyviä ja osaavia ammattilaisia meiltä työpaikoillensa.
Parhaimmillaan ammattikorkeakoulut ja yliopistot eivät koe tosiaan kilpailijoiksi vaan yhteistyökumppaneiksi. Tämä näkyy siinä, että ammattikorkeakoulujen opettajat ja myös opiskelijat jatko-opiskelevat yliopistoissa. Toimitaan samoilla kampuksilla ja osittain voidaan pitää yhteisiä työntekijöitä. Esimerkiksi muuttotappioisessa Etelä-Savossa ei ole varaa reviiriajatteluun vaan menestyäksemme meidän on puhallettava yhteen hiileen ja käytettävä kaikki henkinen pääomamme yhteiseksi hyväksi. Alkuperäinen kysymys tiedeyhteisöstä on toisarvoinen, ensisijainen päämäärämme on ihmisten ja yhteiskunnan palveleminen. Se on tieteen kuten myös ammattikorkeakoulujen päämäärä ja tavoite.
Juha Korpijärvi
Kirjoittaja on mikkeliläinen tekniikan tohtori, joka toimii sähkötekniikan yliopettajana Mikkelin ammattikorkeakoulussa
Kirjoitus on osa Yle Etelä-Savon Tiedon väärti -kolumnisarjaa