Mikäli Altian tuotteet menevät kaupaksi, niin yhtön omistaja voi olla kotimaasta tai ulkomailta, arvioi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen eduskunnan budjettikeskustelussa perjantaina. Altia on Koskisen mukaan tärkeä alueellisesti, koska sillä on paljon sopimusviljelijöitä.
- Toivottavasti se jatkuu siellä, mutta uskon, että omistuspohja ei ole se ratkaiseva vaan se, että yritys on hyvässä kunnossa ja pystyy tekemään hyviä tuotteita.
Koskinen muistutti, että kuljetuskustannukset vähentyvät oleellisesti, kun alueelta löytyy tehdas, joka käyttää siellä tuotettuja raaka-aineita.
Hautala myisi Altian
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) on ollut sitä mieltä, että valtio voisi myydä Altian kokonaan. Hautalan mukaan yritys saisi uusien omistajien kautta lisää pääomaa toimintaan kansainvälisillä markkinoilla.
Altian tulevaisuudesta kantoi eduskunnassa huolta Jari Myllykoski (vas.). Hän piti Altian mahdollista siirtymistä yksityiselle omistajalle uhkana kymmenille sopimusviljelijöille. Myllykosken mielestä samalla vaarantuisi kotimaisen valkuaisen tuotanto.
Eduskunta antoi jo vuonna 2009 valtuudet myydä useita valtionyhtiöitä, muun muassa alkoholijuomia valmistavan ja välittävän Altian.
Altian Koskenkorvan tehtaalla valmistetaan suomalaisiesta ohrasta vuosittain 23 miljonaa litraa viljaviinaa, tärkkelystä ja hiilidioksia. Rajamäen tehtaalla valmistetaan ja pakataan Altian omia tuotteita ja sopimustuotantona Finlandia Vodkaa. Altialla on lisäksi tehdas Virossa ja pullottamo Tanskassa.