Mistä on kyse?
Perussuomalaiset ovat ehdottaneet, että Porin tekninen palvelukeskus ja vapaa-aikavirasto pitäisi yhdistää. Suurimpien puolueiden eli kokoomuksen ja demarien ryhmänjohtajat ilmaisivat tukensa asian tutkimiselle.
Yhdistämistä on pohdittu Porissa aiemminkin, mutta siitä ei ole päästy yksimielisyyteen. Seuraava hetki liitokselle voisi olla vuosina 2014 ja -15, kun Porissa uudistetaan hallintoa kovalla kädellä.
Tavoitteena on ollut muun muassa tehdä suurimpien lautakuntien johtajista niinsanottuja ministereitä, jotka pääsevät mukaan myös kaupunginhallitukseen. Ministereille voitaisiin koota nykyistä isompia asiakokonaisuuksia johdettavaksi. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävästä voi tulla päätoiminen tai osa-aikainen työ.
SDP:n ja kokoomuksen yhteistyö avainasemassa
Ennen kuin tähän vaiheeseen päästään, Porissa täytyy kuitenkin tehdä isoja rakenteellisia ratkaisuja. Esimerkiksi kouluverkosta ja perusturvan tulevaisuudesta täytyisi päästä isojen ryhmien kesken sopuun.
Viime aikoina perussuomalaisten asema politiikassa on vahvistunut, kun SDP ja kokoomus eivät ole kaikissa asioissa löytäneet yhteistä säveltä. Puolueiden lähentyminen on kuitenkin todennäköistä, koska Porissa asioita on perinteisesti viety eteenpäin sinipuna-akselin yhteistyöllä. Kampusasiassa puolueet jo löysivätkin toisensa viime viikolla.