Mistä on kyse?

Kotihoidontuen uudistushanke saattaa vielä hioutua ja muuttua uuteen asuun syksyn eduskuntakäsittelyssä. Esimerkiksi kotihoidontuen kohdentaminen puoliksi molemmille vanhemmille on nostanut kuohuntaa. Tätä seikkaa kritisoi vahvasti muun muassa keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) puolustaa hallituksen esitystä, mutta myöntää kotihoidontuen uudistamiseen sisältyvän valuvikoja. Myös kokoomuksen Timo Heinonen miettisi vielä asiaa.

– Itse vielä kerran pohtisin kotihoidontuen uudistamista siten, että sen voisi käyttää vaikkapa lapsen kahdeksan ensimmäisen vuoden aikana, sanoo Heinonen.

Heinonen ottaisi mallia Ruotsin osittaisella hoitorahalla lyhennetystä työviikosta. Toimiva malli mahdollistaisi myös yrittäjäperheille ja maatalouden parissa työskenteleville mahdollisuuden käyttää kotihoidontukea hyväkseen.

– Nyt tässä on tällainen vaara, että yksinhuoltajaperheet näiden rinnalla joutuvat aika kärsimyksiin, Heinonen jatkaa.

Pekonen Heinosen linjoilla

– Kyllä tuohon kotihoidontukeen liittyy vielä monia kysymysmerkkejä, sanoo myös Aino-Kaisa Pekonen (vas.).

– Tässä tavallaan pitää myös miettiä ne perheet, joissa isovanhemmat, joku muu sukulainen tai naapuri hoitaa alle kolmevuotiaita lapsia muualla kuin kunnallisessa päivähoidossa.

Kansanedustajat Heinonen ja Pekonen ovat huolissaan myös naisten työelämään osallistumisesta, ura- ja palkkakehityksestä sekä eläkekertymästä.

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Johannes Koskinen sanoo, että tulevaisuutta ajatellen tärkeätä on kehittää juuri osa-aikatyötä sekä pienten lasten että koulua käyvien lasten osalta.

Työmarkkinoilla pitäisi myös suvaita se, että välillä tehdään lyhyempää työpäivää perhesyihin liittyen ja välillä työpäivät ovat pidempiä, linjaa Koskinen.