Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) pitää mahdollisena, että venäläiset telakkayhtiöt saattaisivat olla kiinnostuneita Rauman telakasta. Vapaavuori sanoi Ylen A-studiossa Suomen valtiovallan tunnustelleen erilaisia vaihtoehtoja STX:n Suomen telakoiden suhteen, mutta korosti, ettei valtio ole yhtiön omistaja.
Vapaavuoren mukaan Suomen valtiovallalla on ollut "selkeitä kontakteja" varsinkin Venäjän suuntaan. Osaltaan tilanteeseen on vaikuttanut se, että STX:n korealainen emoyhtiökin on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa.
- Tietenkin pitää muistaa se, että emme voi olla myymässä yhtiötä, jota emme omista, Vapaavuori totesi.
Hän muistutti, että venäläiset omistavat jo puolet Helsingin telakoista ja Venäjällä on tarve suurille määrille erilaisia aluksia tulevaisuudessa. Vapaavuori arvioi venäläisten ymmärtävän, etteivät he pysty rakentamaan kaikkea itse.
- Siinä mielessä voisi olettaa, että venäläisillä saattaisi olla nykyistäkin suurempaa kiinnostusta olla mukana telakkabisneksessä muuallakin kuin Venäjällä.
Vapaavuori ei halunnut arvioida tarkemmin, mitkä yhtiöt voisivat olla kyseessä. Hän totesi Venäjällä olevan useita toimijoita, joista suurin osa on valtiollisia.