Mistä on kyse?

Otto-oikeuden käyttö päiväkirurgian siirtoasiassa jakaa vasemmistoliittoa Porissa. Kaupunginhallituksen toinen vasemmistoliittoliittolainen jäsen Jari Pajukoski sanoo vierastavansa otto-oikeuden käyttöä.

– Asiasta olen sitä mieltä, että siirto perusturvasta sairaanhoitopiirille ei ole järkevä ratkaisu. Rakastan kuitenkin demokratiaa niin paljon, että vierastan otto-oikeuden käyttöä tällaisessa asiassa. Lautakunta on toiminut lain mukaan ja tehnyt päätöksensä. Jos nyt puututaan lautakunnan päätökseen, äänestämmekö sen jälkeen näistä asioista aina kaupunginhallituksessa? Pajukoski pohtii.

Pajukoski sanoo tekevänsä äänestyspäätöksensä ennen ensi maanantaista kaupunginhallituksen kokousta. Myös vasemmistoliiton toinen edustaja kaupunginhallituksessa, Eija Hakala, empii vielä kantaansa otto-oikeuteen.

Päiväkirurgia herättää tunteita

Vasemmistoliiton ryhmänjohtaja Tapio Furuholm on vaatinut otto-oikeuden käyttämistä, jotta päiväkirurgian siirto perusturvasta sairaanhoitopiirille peruuntuisi. Myös SDP ja perussuomalaiset ovat samalla linjalla.

Vaikka Pajukoski äänestäisi otto-oikeutta vastaan, siirron vastustajilla saattaa silti olla enemmistö kaupunginhallituksessa kunhan ryhmien rivit muuten pysyvät yhtenäisinä. Jos Pajukosken lisäksi myös Eija Hakala vastustaisi otto-oikeutta tai äänestäisi tyhjää, asian läpimeno olisi vaikeaa.

Toisaalta voi olla, että jos äänestyksen tulos on etukäteen epävarma, kukaan ei esitä otto-oikeuden käyttöä. Ainakaan perussuomalaiset eivät aio sitä tehdä missään tapauksessa, vaan ainoastaan kannattaa mahdollista otto-oikeus-esitystä.

Perusturvalautakunta päätti edellisessä kokouksessaan siirtää päiväkirurgian tiukan äänestyksen jälkeen sairaanhoitopiirille. Sen jälkeen Furuholmin ja SDP:n ryhmäjohtajan Esa J. Wahlmanin lisäksi myös opetusministeri Krista Kiuru (sd.) on vaatinut otto-oikeuden käyttöä. Perusturvalautakunnan puheenjohtaja Bia Kaski (kok.) puolestaan on toivonut, että otto-oikeutta ei käytettäisi.

Päiväkirurgian siirto perusturvalta sairaanhoitopiirille on herättänyt Porissa poliittisia intohimoja pitkään. Porin perusturva on perustellut siirtoa muun muassa toiminnan tehostamisella.

Lisätty 16:50 Eija Hakalan kanta ja muutettu otsikkoa.