Naapuri lakkaa puhumasta. Ihmiset kurkkivat ostoskärryihin. Kadulla vastaantulija vaihtaa puolta. Tuntematon syyttää murhaajaksi. Muutaman oluen jälkeen joku alkaa aina haastaa riitaa. Valitsisitko työn tai harrastuksen, josta palkkana on toisten pilkka?
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo, jalkapalloerotuomari Mattias Gestranius, Puolustusvoimien upseeri Henri Tolonen ja veturinkuljettaja Rauno Ruusunen valitsivat.
Persua ei tervehditä
Mitäs sieltä ostoskärrystä löytyy, kurkkivat uteliaan lohjalaiset, kun Riikka Slunga-Poutsalo käy työpäivän jälkeen marketissa. Jaahas, taas pinaattilettuja, eineksiä lapsille ja tukkakin on laittamatta. Slunga-Poutsalo on tuttu naama kotikulmillaan, eikä hän enää juuri kiinnitä huomiota siihen, mitä ihmiset kuiskivat hänen kulkiessaan ohi.
Rasisti-sana kaikuu korvissa usein. Tuttua on myös se, että tunnettua perussuomalaista katsellaan pitkin nenänvartta, ei tervehditä ja kadulla vaihdetaan puolta.
- Niin lapselliselta kuin se kuulostaakin, niin ihan todellisuutta on se, että tietyissä piireissä perussuomalaisia ei puhutella. Jos menee tällaiseen pöytäseurueeseen, lakataan keskustelemasta tai puhekieleksi vaihtuu ruotsi, koska luullaan, että perussuomalaiset eivät ymmärrä ruotsia. Harvoin sitä kokee itsensä niin likaiseksi ja saastaiseksi, että ihmisten täytyy vaihtaa kadulla puolta.
Toritapahtumissa fanaattisimmat perussuomalaisten vastustajat tuovat lapsilleen annettuja ilmapalloja takaisin. Slunga-Poutsalo toivoo, että pallojen palauttelijat jäisivät keskustelemaan ja kertoisivat, miksi perussuomalaiset herättävät heissä vastenmielisyyttä. Harvoin kukaan kuitenkaan jää.
Ihmisten käyttäytyminen muuttui, kun Slunga-Poutsalo liittyi puolueeseen. Sitä ennen häntä kohdeltiin, kuten ihmisiä yleensä - kohteliaasti. Puoluesihteeriksi valinnan jälkeen osa ystävistäkin on pudonnut kärrystä. Slunga-Poutsalon pitää varoa, mitä sanoo sekä julkisesti että yksityisesti.
- Perussuomalaisena on jatkuvasti suurennulasin alla. Pitää miettiä, voiko kaverinkaan kanssa jutella niitä koirankakkajuttuja vai pitääkö tässä nyt olla jotenkin korrektisti. Täytyy kasvattaa luonteenlujuutta, että pärjää.
Riehujat ovat arkipäivää
Veturinkuljettajana 36 vuotta työskennellyt Rauno Ruusunen on vaarallisissa tilanteissa usein sivustakatsoja. Konduktööri ottaa pahimmat henkiset ja fyysiset iskut. Hän on kuitenkin nähnyt yhtä sun toista. Viimeksi hän katsoi vierestä, kun vartijat raahasivat laiturilta kaksi humalaista rettelöitsijää, joiden kanssa junan henkilökunta ei enää pärjännyt.
Ruususen mukaan turvattomuus junissa lisääntyy koko ajan. Etenkin pääkaupunkiseudun lähijunissa vartijoiden apua tarvitaan jatkuvasti. Kaukojunissa meno on hieman rauhallisempaa, mutta yhä useammin kuljettaja jarruttaa, koska räyhäävä asiakas pitää jättää kyydistä.
Lippujen hinnat ja matkan keskeytyminen sapettavat matkustajia eniten. Ruususen mukaan matkustajat eivät ole ainoita, joiden pipoa kiristää. Kasvava kiire ja väsymys lyhentävät henkilökunnankin pinnaa. Kiukkupäiden kanssa ei silti auta muu kuin vetää syvään henkeä ja selittää vielä kerran.
- Törkeitäkin sanankäänteitä tulee, mutta ei ihmisten kanssa ruveta painimaan.
Tuomari käy sylkykupista
20 vuotta jalkapalloa tuomaroinut Mattias Gestranius muistaa viime vuodelta yhden pelin tapahtumat kuin eilisen päivän. Vastapuolen palloillijalle varoitusta vaatineelle pelaajalle räpsäisty punainen kortti sai niin pelaajat, fanit, valmentajat kuin mediankin villiintymään. Olkapäähän ottelun päätteeksi kolahtanut oluttölkki sai kokeneen tuomarin säpsähtämään.
- Silloin ei ollut ihan turvallinen olo. Sen pelin jälkeen jouduin vaihtamaan puhelinnumeroakin. Se on tämän harrastuksen varjopuolia. Kestän sen niin kauan, kun se kohdistuu vain minuun eikä vaimoon.
Kuten junassa ovat turvajärjestelyt kentälläkin välttämättömiä. Euroopan suurilla areenoilla raivostuneet fanit vyöryvät ajoittain kentälle jahtaamaan tuomaria, joka heidän mielestään teki virheen. Esimerkiksi turkkilainen kollega näytti Gestraniukselle videon, jossa fanit lähtivät hänen peräänsä, koska tilanne, joka näkyi paitsiona televisioruudulla, muttei kentällä, jäi tuomitsematta.
Veikkausliigan peleissä tuomari saa tyytyä nimittelyihin. Gestraniuksen mukaan erotuomareiden hellittelynimet ovat painokelvottomia.
- Kyllä kai jokainen tietää, mitkä ne yleisimmät huutelut kentällä ja sen laidoilla ovat.
Upseeri – natsi ja murhaaja
Valkokankaalla upseeri on komea ja ihailtu herrasmies. Todellisuudessa upseeri saa pahimmillaan kuulla olevansa murhaaja, natsi ja väkivaltainen hullu vain siitä syystä, että työskentelee armeijassa. Vuoden upseerin hommia paiskineen Henri Tolosen mukaan nimittelijät ovat onneksi pieni vähemmistö. Tasaisen rauhallinen tyyppi jaksaa selittää ja perustella ammatinvalintaansa kiivaimmillekin väittelijöille.
- Sota- ja asehullu ovat niitä yleisimpiä. Se, että koulutetaan varusmiehiä käsittelemään aseita ja tarvittaessa tappamaan, on joillekin piru. Tilanteista selviää keskustelemalla ja perustelemalla, miksi on valinnut tämän ammatin.
Kun natsikortti on käytetty, väittelijä vetää ässänä hihasta Nato-kortin. Toloselta ja hänen kollegoiltaan kysytään usein kantaa puolustuspoliittisiin kysymyksiin. Jos Toloselle jää valinnanvaraa, hän vaikenee.
- Ihmiset ymmärtävät, että vastaan mieleipiteistäni yksityishenkilönä, enkä ole jotain mieltä vain, koska olen upseeri. Jos en halua vastata johonkin kysymykseen, sanon sen suoraan.
Tiukkojakin väittelyitä on käyty, mutta Tolosen mukaan kukaan ei uskalla lähteä tosissaan haastamaan riitaa ammattisotilaan kanssa.
- Sitä on koulutettu taistelemaan, joten ei kukaan halua testata niitä taistelutaitoja.
Ylpeys pitää työssä
Rankoista kokemuksista huolimatta kukaan nelikosta ei koskaan valehtele ammattiaan vain, jotta saisi olla rauhassa kyselijöiltä ja syyttelijöiltä. Kaikki kantavat ristinsä ylpeinä. Tekeväthän he sitä, mitä rakastavat.
- Luulen, että ihmiset ovat ehkä vähän kateellisiakin. Ainakin ollaan kovin kiinnostuneita siitä, millaista junaa on ajaa, Rauno Ruusunen pohtii.
- Minulla on sen verran kova ammattiylpeys, etten koskaan valehtelisi ammattiani. En kuitenkaan huutele, että hei olen Henri ja upseeri. Kun käy ilmi, että olen upseeri, minusta tulee magneetti, joka vetää etenkin miehiä puoleensa. Sitten saa kuunnella inttijuttuja, jotka eivät lopu koskaan, Henri Tolonen kertoo.
- Olen hyvin ylpeä siitä, että puhallan pelejä ja vielä tällä tasolla. Ryhtyisin ammattilaiseksi heti, jos se olisi mahdollista, Gestranius puolestaan toteaa.
- Yhden tai kaksi kertaa olen ollut täysin turhautunut ja väsynyt, ja sohvan pohjalla on ollut todella synkkiä hetkiä, mutta se menee aika nopeasti ohi, koska jonkun on pakko uskaltaa, ettei kaikkien tarvitse tulla naamallaan esiin, Riikka Slunga-Poutsalo sanoo.