EU:n itäisen ulkorajan sisäministerit kokoontuvat torstain ja perjantain ajaksi Lappeenrantaan. Tapaamiseen ottavat osaa Suomen lisäksi Puolan, Norjan, Viron, Latvian, Liettuan ja Slovakian sisäministerit.

Ensimmäisen epävirallisen tapaamisen tarkoitus on muun muassa vahvistaa ulkomaarajan Schengen-valtioiden yhteistyötä ja nostaa esiin maarajojen merkitystä sisäiselle turvallisuudelle. Kaksipäiväisen tapaamisen emäntänä toimii sisäministeri Päivi Räsänen. Räsäsen mukaan tapaamisessa asialistalle nousevat mm. itäliikkuvuuden kasvuun liittyvät toimenpiteet eri maissa ja operatiivisten lainvalvontaviranomaisten yhteistyön tiivistäminen.

Ministereiden lisäksi tapaamiseen osallistuu osanottajamaiden virkamiehiä sekä muun muassa Europolin johtoa. Tapaamiseen odotetaan noin 20 vierasta. Ministerit linjaavat tapaamisen päätteeksi tulevaa yhteistyötä.