Tästä on kyse

Mahdolliset kuntaliitokset tuovat mietittävää kansanedustajille syksyn aikana. Yle Savon kansanedustajatentissä maanantaina olleet keskustan Elsi Katainen ja kokoomuksen Markku Eestilä ovat kuntaliitoskeskustelussa vielä odottavalla kannalla.

Oppositiossa olevaa keskustaa edustava pielaveteläinen Elsi Katainen tyrmää hallituksen kaavailemat kuntien pakkoliitokset. Kataisen mukaan hallitus on nyt vastoin lupauksiaan ottanut pakkoliitosaseen käyttöönsä.

- Pakkoliitoksilla ei helpoteta julkisen talouden kestävyysvajetta. Miksi näistä pakkoliitoksista ja yleensäkin kunta- ja soteasioista ei ole tehty minkäänlaisia kokonaistaloudellisia arvioita, ihmettelee Katainen.

Kokoomuksen iisalmelainen kansanedustaja Markku Eestilä rauhoittelee kuntaliitoskeskustelua.

- Liitokset ovat välttämättömiä tietyillä, järkevillä työssäkäynti- ja asioimisalueilla. Kunnilta kysytään mielipidettä ja olen varma, että kuntien mielipide otetaan huomioon. Lisäksi on tutkittava perustuslakia ja katsottava sen pohjalta mikä on mahdollista ja mikä ei.

Eestilä arvioi, että marraskuussa kuntaliitoskysymyksissä ollaan huomattavasti nykyistä viisaampia.

- Isoja muutoksia yhteiskunnassa ei voida kuitenkaan tehdä väkisin. Ihmiset on saatava mukaan, toteaa Eestilä.

Kotihoidontuen uudistus tarkentuu syksyn aikana

Myös kotihoidon tuen leikkausesitys jakaa päättäjiä. Keskustan Elsi Katainen sanoo, että tuen korvamerkitseminen puoliksi isälle ja äidille ei toimi eikä tuota hallituksen tavoittelemaa tulosta. Kataisen mielestä perheillä on oltava valinnan vapaus sen suhteen miten omat lapset hoidetaan.

Elsi Kataisen mukaan tukileikkaus aiheuttaa sen, että monissa perheissä puolet tuesta jää käyttämättä.

- Isillä on usein parempi palkka, joten taloustilanne pakottaa perheet tähän ratkaisuun.

Elsi Katainen kummastelee myös kuntien tilannetta, kun tukileikkaus lisää lapsien määrää kunnallisissa päiväkodeissa.

- Siitä on tulossa kunnille 200 miljoonan euron lasku.

Kansanedustaja Markku Eestilä näkee kotihoitotuen uudistuksen tarpeellisena.

- Keskeistä on tasa-arvon edistäminen niin, että naisten työmarkkina-arvo kohentuu. Tässä on kuitenkin monia kohtia, jotka selviävät syksyn aikana. Esimerkiksi se miten tukiuudistus vaikuttaa yksinhuoltajan talouteen.

Elsi Katainen nostaa esiin, että vanhemmuuden kustannuksia pitäisi lähteä jakamaan nykysysteemistä.

- Jos näitä kustannuksia pystyttäisiin tasaamaan niin naisten työmarkkina-asema ja työhalukkuus lähteä aiemmin töihin varmasti parantuisi.

Markku Eestilä korostaa, että Suomessa on tehtävä enemmän töitä.

- Kotihoidon tukiuudistus ei ole rangaistus. Kyse on vain siitä, että velaksi emme voi elää ja työtunteja on tehtävä entistä enemmän.