Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) uskoo, että hallitus linjaa tulevia rakenneuudistuksia vasta budjettiriihen toisena päivänä eli huomenna. Urpilainen huomautti, että rakenneuudistusten lisäksi sovittavana on myös ensi vuoden budjetti ja syksyn lisäbudjetti.
- Tulee pitkä päivä, varmaan ilta ja yö, ja huomisen puolelle mennään, hän sanoi.
Urpilainen toivoo huomiselle jo konkreettisia päätöksiä.
- Olisi hyvä myös päästä konkreettisesti tietyistä uudistuksista sopimaan ainakin pääpiirteissään, hän sanoi.
Valtiovarainministerin mukaan riihestä lähetetään asioita myös työmarkkinajärjestöjen pöytään.
-Ajatus on ollut se, että työmarkkinajärjestöille annetaan erillinen toimeksianto niin, että he neuvottelevat sitten hallituksen toimeksiannon pohjalta niistä asioista, jotka perinteisesti Suomessa kuuluu kolmikannan neuvoteltavaksi, hän sanoi.