Hallituksella on tänään ja huomenna taas yksi päätöksenteon paikka budjettiriihessä, jossa lyödään kiinni valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvion kannet.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on viimeksi tuskaillut päätöksenteon kimpussa maanantaina omassa Heureka-foorumissaan. Viime viikolla kokoomuksen kesäkokouksessa hän patisti hallituspuolueita kompromisseihin.
- Jos kuusi puoluetta sanoo yhden asian, missä ei voi liikkua, niin se on kuusi asiaa, mistä ei voida päättää. Ja jos jokainen sanoo kaksi asiaa, niin se on kaksitoista asiaa, mistä ei voida päättää. Toivoisin vain sellaista avarakatseisuutta, että pikemminkin lavennetaan päätöksenteon mahdollisuutta kuin supistetaan, Katainen maalaili tuolloin.
Velka kasvaa, mutta uusia säästöpäätöksiä ei ole luvassa, sanoi Katainen sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla.
- Teemme ainoastaan ne leikkaukset ja veronkorotukset, jotka on keväällä päätetty tehdä ensi vuodelle, hän linjasi.
Uusiin säästötoimiin palataan ensi keväänä ja sitä ennen hallitus toivoo ihmettä.
Työläitä ratkaisuja
Budjettiriihi lämpiää tällä kertaa rakenteellisilla uudistuksilla.
Hallituspuolueiden kesäkokouksista on kuulunut erilaisia ehdotuksia, mutta pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ovat puhuneet vain yleisesti esimerkiksi tuottavuuden tehostamisesta, työurien pidentämisestä ja työllisyysasteen nostamisesta.
Näin Urpilainen on kuvaillut rakennepäätösten tuskaa:
- Niiden tekeminen on osoittautunut jo nyt tässä hallituksessa hyvin vaikeaksi. Niitä on yritetty tehdä kahdessa kehysriihessä ja molemmissa ollaan pystytty tekemään päätöksiä, mutta lääkkeet ovat jääneet liian laihoiksi.
Hallituspuolueiden johtajat saivat jo viime viikon lopulla käsiinsä valtiovarainministeriön listan rakenneuudistuksista.
Budjettiriihessä kirjataan ylös aiemmin päätetyt työvoiman tarjontaa ja yritysten toimintaa tukevat päätökset. Vaikeampi työ on sopia, mitä uudistuksia lähdetään vielä valmistelemaan ja millä aikataululla.
Hallitus saa budjettiriiheen myös uuden ennusteen ensi vuoden talouskasvusta ja työllisyydestä. Kesäkuun synkkiin lukuihin ei ole luvassa ainakaan helpotusta. Verotulojen supistuminen pakotti tänä vuonna lisävelanottoon ja ensi vuoden verokertymää voidaan vain arvailla.