Mistä on kyse?

Ulvilan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kimmo Vepsä (kok.) ennustaa Ulvilan olevan mukana Porin seudun kuntaliitoksessa loppumetreille. Vepsä sanoo, että Porin ja Ulvilan välinen yhteistyö voi parantaa palveluja muun muassa teknisessä toimessa.

- Toivon, että mietimme yhdessä, mitkä palvelut voimme tuottaa yhdessä. Jos siinä löytyy yhteinen sävel ja voidaan osoittaa, että yhteisesti pystymme varmistamaan palvelut, sitten voidaan etsiä kiinteämpiäkin ratkaisuja jo lyhyellä aikavälillä, Vepsä sanoo.

Ulvila pohtii liitosta vakavissaan

Vepsän mukaan suhtautuminen kuntaliitokseen on muuttunut Ulvilassa selvästi. Erityisesti Ulvilan kokoomuksessa vastustettiin kuntaliitosta Porin suuntaan vielä vähän aikaa sitten. Mielenmuutos on viime aikoina ollut nopea, vaikka kaikki eivät vieläkään suhtaudu liitoksen mahdollisuuteen myönteisesti.

- Näitä asioita pohditaan tällä hetkellä myös Ulvilassa enemmän järjen kuin tunteen kautta. Selvityksen avulla pystymme katsomaan, mikä on nykytilanteemme ja miten päästään eteenpäin. Tilanteemme on se, että olemme pystyneet tähän saakka järjestämään palvelut korkeatasoisesti. Haluamme mahdollisessa liittymisessäkin vakuutuksen siitä, että palvelutaso pysyy ainakin samana, Vepsä sanoo.

Porin seudun kunnat kävivät tiistaina ensimmäistä kertaa yhteisseminaarissa läpi kuntaliitoksen mahdollisuutta. Liitosselvityksessä ovat mukana Porin ja Ulvilan lisäksi Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku ja Siikainen.

"Ratkaisuja nopeasti"

Kimmo Vepsä toivoo, että kunnat tekisivät mahdollisimman nopeasti ratkaisunsa siitä, lähtevätkö ne mukaan liitoksen valmisteluun. Nyt käytävät liitosselvitystunnustelut eivät vielä sido kuntia mihinkään, ja monet kunnat käyvätkin neuvotteluja usean eri liitoksen mahdollisuudesta samaan aikaan. Esimerkiksi Lavia neuvottelee Porin lisäksi Pohjois-Satakunnan kuntien kanssa ja halua on neuvotteluihin myös Sastamalan suuntaan.

Kaikki kunnat vakuuttivat seminaarin jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa haluaan jatkaa liitosselvitystä hyvän yhteistyön hengessä. Myös kuntien välisen luottamuksen vakuutettiin parantuneen.

- Henkilötasolla esimerkiksi porilaisten kanssa yhteistyö on loistavalla tasolla. Toivon, että Satakunnassa syntyy muutenkin yhteenpuhaltamisen meininki ja palveluita mietitään yhdessä. Toivon, että kaikki yhdessä vahvistamme Satakunnan sairaanhoitopiiriä ja keskussairaalaa, Vepsä sanoo ja vetoaa Raumaan, että se ei lähtisi rikkomaan Satakunnan yhtenäisyyttä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä.

Kimmo Vepsä ennustaa, että Porin seudun kuntaliitosselvitys johtaa siihen, että loppuvaiheessa neuvotteluissa on mukana viisi kuntaa: Pori, Luvia, Nakkila, Harjavalta ja Ulvila.