Helsingin kaupunginhallitus käsitteli eilen ensimmäistä kertaa kaupunginjohtaja Jussi Pajunsen esitystä kaupungin tämän vuoden budjettiin sisällytetystä 200 000 euron tuesta Checkpoint Helsingille.
Checkpoint Helsingin takana on yli sata taidealan ammattilaista.
Helsinkiläispäättäjät odottavat mielenkiinnolla tarkempia tietoja taiteilijoiden sunnitelmista Juhlaviikkojen toiminnan alla, sanoo Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Kokoomuksen Tatu Rauhamäki.
- Lähtökohtaisesti on varattu enemmänkin Checkpoint Helsingille. Kysymys on sitten siitä mitä mahdollisesti varataan tulevaisuudessa. Halutaan tietysti tietää, että mihin varataan. Että minkä tyylistä toimintaa Checkpoint Helsingillä Juhlaviikkojen yhteydessä ja Juhlaviikko tavallaan toiminta-alustana voisi olla ja sen jälkeen sitten tehdään päätöksiä, Rauhamäki summaa.
- Minun mielestäni on positiivista, että niin sanotusti ruohonjuuritasolta tullaan esittämään uudenlaisia toimintatapoja. Meidän tehtävä päätöksentekijöinä on miettiä miten se kokonaiskonseptiin sopii, Rauhamäki sanoo.