Tasavallan presidentti Sauli Niinistö odottaa paljon tapaamisestaan Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman kanssa Tukholmassa syyskuun alussa.
– Me esitämme yhdessä kysymyksiä ja haemme niihin yhdessä vastauksia - myös yhteisiä vastauksia, presidentti kertoi suurlähettiläspäivillä Helsingissä.
Niinistön mukaan tapaamisessa käsitellään laajasti ulkopolitiikkaa, taloutta ja energiaa - ilmastoa unohtamatta.
Hänen mukaansa tapaaminen vahvistaa Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain kumppanuutta ja edistää sitä kautta myös Suomen ja Yhdysvaltain suhteita.
– Eikä se lisätutustuminenkaan varmasti haitaksi ole, Niinistö lausui.
Niinistön mukaan Suomessa voidaan olla pelkästään tyytyväisiä, että Obama vierailee Pohjoismaissa ja vieläpä Ruotsissa.
– Voimme olla tyytyväisiä myös siksi, että meille tarjoutuu näin mahdollisuus perusteelliseen keskusteluun.