Urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) pitää Moskovan sateenkaarilipputempaustaan perusteltuna.

Arhinmäen mukaan ihmisoikeuksien puolustaminen on tärkeää riippumatta kohdemaasta.

- On tärkeää, että suomalaiset nostavat ihmisoikeuskysymykset esille silloin kun on ihmisoikeusloukkauksia, riippumatta mistä maasta on kysymys, Arhimäki sanoi maanantaina Yle Uutisille.

Arhinmäen mukaan tällaisissa asioissa on toimittava sydämen ääntä kuunnellen.

- Viikon aikana, kun oli paljon keskustelua Venäjän uudesta homopropagandalaista, ajattelin, että on tärkeää näyttää väriä myös katsomon puolella, Arhinmäki sanoo.

Arhinmäki heilutti sateenkaarilippua viikonloppuna Moskovassa pidetyissä yleisurheilun MM-kisoissa. Eleellä hän halusi puolustaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Arhinmäki sanoo, että ei ole saanut Venäjältä kommentteja mielenosoituksestaan.