Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) on antanut tukensa urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas.) sateenkaarilipun heilutukselle Moskovan MM-kisoissa. Niinistö kirjoitti Facebook-sivuillaan, että urheiluministerillä on oikeus ottaa kantaa poliittisiin kysymyksiin siinä missä muillakin ihmisillä.

Hänen mukaansa hienointa Moskovan MM-kisoissa oli, että yksittäiset urheilijat ottivat kantaa tasa-arvon puolesta.

- Kutsuttuna ministerinä virkatehtävissä on tietenkin korrektia informoida isäntiään mahdollisista poliittisista mielenilmauksistaan ja keskustella niistä heidän kanssaan, samoin kuin oman maansa keskeisten ulkopoliittisten johtajien kanssa, hän kirjoittaa Facebookissa.

Arhinmäki heilutti sateenkaarilippua viikonloppuna Moskovassa pidetyissä yleisurheilun MM-kisoissa. Eleellä hän halusi puolustaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Arhinmäen tempaus on herättynyt paljon keskustelua.

Niinistön mukaan on tärkeää, että Arhinmäki nosti seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja niitä koskevan lainsäädännön Venäjällä esille ministerikollegansa kanssa keskustellessaan.