Sodanjälkeistä eteläpohjalaista maalaiselämää taltioinut valokuvaaja Kalevi A. Mäkinen oivalsi oman työnsä merkityksen vasta vuosien varrella. Mittava kuvausura ja -urakka alkoi nuoren miehen intomielen kantamana 1950-luvun alussa.
- Aluksi oli vain pieni aavistus. Onneksi ajatus säilyi, vahvistui ja matkan varrella tuli selväksi, että olen kuvaamassa Etelä-Pohjanmaan historiaa, Mäkinen muistelee.
Oulussa syntynyt Mäkinen löysi Kitinojan kylältä sekä aviopuolison että kokonaan uuden maailman.
- Kitinojalle tullessani tulin todella eteläpohjalaisen kulttuurin sydämeen. Siellä oli tulvat, lakeus, kytösavut, körttiläisyys.
Kitinojan kylänraitti on kohdannut saman muutoksen kuin sadat muutkin perinteiset kylämiljööt: vanhoja puurakennuksia on purettu uuden tieltä, teitä on oiottu ja paljon vanhaa on jäänyt elämään enää muistoissa ja kuvissa. Kalevi A. Mäkisen kuviin on taltioitunut menneiden vuosikymmenien kadonnut maailma, jolloin ihmisillä oli vielä aikaa.
Kekkonen ja Kitinoja
Presidentti Urho Kekkonen kävi 1950-luvun lopulta alkaen peräti seitsemänä syksynä Kitinojan peltoaukeilla pyyjahdissa. Seinäjoen kaupungintalon näyttelyssä on oma osionsa, jonne Mäkinen on koonnut tunnelmia Kekkosen lukuisilta vierailuilta. Jos jokin on jäänyt noilta vuosilta kaivelemaan valokuvaajaa, niin se, että kansan keskuudessa viihtynyttä Kekkosta ei olisi tarvinnut ujostella.
- Olin ujo ja arka poika. Minulla oli vaikeuksia lähestyä Kekkosen kaltaista suurmiestä, vaikka hän oli tavallinen ihminen.
Kekkosen kansanomaisuuden aistii myös näyttelyn kuvista, joissa Kekkonen sulautuu luontevasti joukkoon keskustellessaan paikallisten kanssa perunapellolla ja lintujahdin tauoilla.
Digi toi, digi vei
Kalevi A. Mäkinen on nähnyt ja kokenut hyvinkin seitsemälle vuosikymmenelle ulottuvan uransa aikana monta murrosta valokuvauksessa: kinofilmi- ja taskukameroiden tulon, värifilmin sekä nykyisen digitaalivalokuvauksen ajan. Digistä hänellä ei ole kovinkaan maireaa sanottavaa:
- Se on oikeastaan tuhonnut valokuvauksen. Digi on vienyt sen tunnelman, joka kuvaan kuuluu, hän pahoittelee.
Vastustus ei ole suinkaan yksioikoista: Kalevi A. Mäkisen mielestä digitaalikalustolla on oma paikkansa ammattityössäkin, kuten esimerkiksi nopeatempoisessa lehtikuvauksessa. Hän omistaa itsekin yhden digitaalikameran, joka on omiaan esimerkiksi lapsenlapsien touhujen tallentamiseen. Mutta eniten kismittää se, että ajan ja markkinoiden henki vievät perinteisen valokuvauksen hallitsevalta valinnanvaran.
- Nykyään ei enää tahdo saada perinteisiä materiaaleja, kuten filmiä, pimiökemikaaleja, valokuvauspaperia. Siinä on kädet pystyssä, ei voi tehdä mitään, valokuvaajamestari harmittelee.