Mistä on kyse?

Kuopiolainen keskustan kansanedustaja Markku Rossi vaatii tarkempaa ohjeistusta oppilaiden eristämiseen luokassa. Rossi jätti opetusministeriölle kirjallisen kysymyksen joensuulaisen koululaisen eristämistä oppitunnilla. Noljakan koulun ensimmäistä luokkaa käynyt poika eristettiin keväällä muusta luokasta sermillä osaksi koulupäivää tarkkaavaisuus ja käytöshäiriöiden vuoksi.

Rossin mukaan koulujen alkaessa asiaan olisi ajankohtaista puuttua. Kansanedustaja kertoo saaneensa paljon palautetta ja esimerkkejä koulujen käytännöistä lapsen eristämiseksi luokasta.

- Lukuisat tarinat kertoivat jäljistä, mitä eristäminen pahimmillaan aiheuttaa pieniin koululaisiin. Suomalainen koulu kaipaa selkeästi keskustelua siitä, mitkä keinot ovat hyväksyttäviä rajoittamaan häiriötilanteita tai edistämään oppimista, Rossi sanoo.

Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) vastasi Rossin esittämään kirjalliseen kysymykseen kesäkuun lopulla. Kiuru totesi vastauksessaan muun muassa, että koululaisen eristämiseksi tarkoitettua sermiä ei tulisi käyttää, kun koko luokkaa opetetaan yhteisesti.

Kiurun mukaan sermin käytön tulee olla myös aina väliaikaista ja harkittua. Myös oppilasta tulee Kiurun mukaan kuulla asiasta, eikä sermien käyttö saa olla leimaavaa tai rangaistus.

"Opetusministerillä olisi näytön paikka"

Kansanedustaja Markku Rossi on pääosin tyytyväinen Kiurun vastaukseen. Hän kuitenkin toivoo, että keskustelua aiheesta jatketaan edelleen ja oppilaan eristämisestä tehdään selvät pelisäännöt.

- Asiasta olisi syytä käynnistää keskustelu sekä laatia tarkemmat ohjeet ja käytännöt pikimmiten. Uusi lukukausi on nyt alussa ympäri Suomen hieman epätietoisessa tilanteessa, joten opetusministerillä on tässä näytön paikka ripeälle toiminnalle. Leikkaukset kuntien talouteen näkyvät jo esimerkiksi koulunkäynninohjaajien vähentämisenä, joka vain heikentää oppilaiden tukea ja ohjausta. Vastuuta tulisi kantaa myös riittävän valtion rahoituksen osalta, Rossi vaatii.

Rossi toivoo, että eristämisen sijaan etsittäisiin myös muita vaihtoehtoja. Hänen mukaansa esimerkiksi Noljakan koulun tapauksessa, oppilaalle olisi voitu tarjota eristämisen sijaan lisää haasteita.

- Kaapon tapauksessa eristämisen kohteena oli erityisen lahjakas lapsi. Eikö esimerkiksi ylemmälle luokalle siirtäminen olisi eristämistä parempi keino tällaisessa tilanteessa, Rossi kysyy.