Pääministeri Jyrki Katainen ei pidä järkevänä lyhytkestoisia elvytystoimita, jotka rahoitettaisiin valtion omaisuutta myymällä.

- Omaisuuden myyntitulot kannattaa käyttää järkevästi pitkällä aikavälillä, Katainen sanoo Yle Uutisen haastattelussa.

Lähtötilanne budjettivalmisteluun on pääministeri Jyrki Kataisen mukaan aiempaa vaikeampi kansainvälisen talouden heikon tilanteen vuoksi.

- Meidän olla valmiita toimiin, jotka lisäävät edes pienissä määrin työpaikkoja jo tämän vuoden puolella, Katainen sanoo.

Kataisen mukaan hallitus tulee tekemään myös talouteen ja kilpailukykyyn pitkällä aikavälillä vaikuttavia päätöksiä.

Hallituksen vasemmistosiiven elvytyspuheisiin Katainen suhtautuu varovasti.

- Meidän kannattaa tehdä jotain pientä täsmäelvytystä työpaikkojen vuoksi, mutta talouden koko kuvaa ei elvytyksellä pystytä miksikään kääntämään.

Kataisen mukaan elvytys tarkoittaa tässä vaiheessa sitä, että käytetään budjetissa jo nyt olevia rahoja tehokkaammin työllisyyden lisäämiseksi. Tänä vuonna tehtävällä lisäbudjetilla työllisyyttä pyritään lisäämään jo tämän vuoden puolella.

Käytettävissä olevaa rahaa on nykyisen budjetin sisällä karkeasti arvioiden 200 miljoonaa euroa. Uutta velkaa hallitus ei Kataisen mukaan aio ottaa.

"Työmarkkinaratkaisu avainasemassa"

Pääministeri Kataisen mukaan suurin elvyttävä vaikutus on tulevalla työmarkkinaratkaisulla. Katainen toivoo, että työmarkkinaosapuolet pystyisivät katsomaan nyt koko Suomen etua.

- Jos palkansaajat ja työnantaja pystyisivät saamaan aikaan sopimuksen, jossa ostovoima ja kilpailykyky paiskaavat kättä, se vaikuttaisi koko Suomessa välittömästi elvyttävällä tavalla.

Katainen lupaa, että hallitus tukee työmarkkinaratkaisua, jos osapuolet pystyvät sopimaan asioista ensin keskenään.