- En ole lähdössä kertakaikkiaan yhtään mihinkään. Ja piste, Katainen sanoo.
Katainen sanoo pohtivansa omia jatkosuunnitelmiaa ensi keväänä, mutta ei ole huolissaan soraäänistä puolueen sisällä.
- Ylivoimainen enemmistö piirijohtajista kannattaa minua, ja olen siitä kiitollinen, Katainen sanoo.
Viime viikolla Ylen A-studio kertoi, että kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenistä joka neljäs haluaa syrjäyttää Kataisen puoluejohtajan paikalta ensi kesän puoluekokouksessa.
Pääministeri Jyrki Katainen palasi kuukauden kesälomaltaan eilen.