Kirkko & kaupunki -lehden päätoimittajan Seppo Simolan mukaan kristillisdemokaattien lausunnot peittävät evankelis-luterilaisen kirkon viestin. Puolueesta on nykymuodossaan kirkolle haittaa, Simola sanoo.
- Kristillisdemokraattinen puolue ei ole yleispuolue, vaan se profiloituu tiettyjen moralististen asioiden ympärille.
Simola kritisoi kovin sanoin kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen lausuntoja pääkirjoituksessaan viikko sitten. Simola sanoi muun muassa, että kirkon kannalta parempi olisi, jos kristillisdemokraattinen puolue lakkaisi olemasta.
Ylen aamu-tv:ssä vieraillut Simola muistutti luterilaisten opillisesta jaosta hengelliseen ja maalliseen regimenttiin eli kahteen erilliseen elämänalueeseen.
- Maallisessa regimentissä asiat tehdään jostain muusta lähtökohdasta kuin nostamalla suoraan joitain Raamatun lauseita.
Onko Raamattu kielletty?
Kristillisdemokraattien entisen puheenjohtajan Bjarne Kalliksen mukaan kristillisdemokraattien ja luterilaisen kirkon ajatukset eivät ole ristiriidassa.
Kallis sanoi aamu-tv:ssä, että esimerkiksi muiden Euroopan maiden kristillisdemokraatit viittaavat useammin Raamattuun kuin suomalaiset kollegat.
- Onko niin, että Suomessa Raamattu on politiikassa kielletty?
Kallis myöntää, että puolueen piirista on tullut välillä ylilyöviä lausuntoja, mutta puolueen sanomassa ei hänen mukaansa ole vikaa.
Simolan näkemyksiä puolueesta Kallis pitää kovina.
- Pahinta mitä voi ihmisestä tai ihmisryhmästä sanoa on se, että se on tarpeeton, Kallis sanoi.