Poliisiasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on eri mieltä poliisin kanssa siitä, liittyykö kerjäämiseen ihmiskauppaa. Helsingin poliisi sanoi maanantaina, että Itä-Euroopan romanit eivät ole ihmiskaupan uhreja.

- Tämä varmasti on ihan relevantti, oikea havainto. Mutta meillä on kuitenkin myös havaintoja, että kytköksiä on, vaikka niitä nyt ei näiden kymmenen kerjäläisen kohdalla olisi ollutkaan, sanoo Räsänen.

Poliisi haastatteli heinäkuun alussa kymmentä kerjäläistä. Poliisin arvio perustuu näihin haastatteluihin. Räsäsen mukaan Helsingin poliisin arvio perustuu suppeaan aineistoon. Räsänen sanoo, että Romaniassa kaksi rikollisjärjestöä on tuomittu pitkiin rangaistuksiin. Järjestöt ovat järjestäneet kerjäläisiä muun muassa Suomeen.

- Eli Suomessa on ollut kerjäläisiä ihmiskauppaa tekevän rikollisjärjestön organisoimana vuosina 2005-2009. Eli sieltä meillä ainakin on selkeää näyttöä tästä ihmiskaupasta, Räsänen täsmentää.

Kokoomuksesta väläytettiin äskettäin kerjäämisen täyskieltoa. Räsänen ei usko, että kielto toteutuu ainakaan tällä vaalikaudella.

- Hallitusneuvotteluissa käytiin todellakin keskustelua ja kuuden puolueen välillä löydettiin hyvin herkkä tasapaino siihen, että millä tavalla kerjäämiseen suhtaudutaan. Eli päädyttiin siihen, että kerjäämistä ei sinänsä olla kieltämässä, mutta aggressiivista ja häiritsevää kerjäämistä ollaan suitsimassa.

Räsänen toteaa, että ihmiskauppaa on tarkoitus rajoittaa lainsäädännön avulla.

- Oikeusministeriössä on meneillään ihmiskauppalainsäädännön uudistaminen, jossa kerjäämisen organisointiin liittyvää lainsäädäntöä ollaan täsmentämässä.