Universiadit ovat tärkeä tapahtuma Venäjälle ja Kazanin kaupungille. Sen näkee ensinnäkin järjestelyistä ja kisoihin poltetusta rahamäärästä, mutta ennen kaikkea isäntien joukkueen laadusta. Kilpakentille on juoksutettu todellinen Äiti Venäjän ykköskenttä. Kaikesta näkee, että menestystä ei toivota, se otetaan. Kun mukana on olympiavoittajia, kuten voimistelija Aliya Mustafina ja estejuoksija Julia Zaripova, kultajuna ei yskähtele. Mitalit on jaettu nyt 162 lajissa, ja Venäjällä on kasassa 132 lätkää, joista 70 on kultaisia. Sitä voisi kutsua dominoinniksi.

Muiden mitaleille haluavien maiden näkökulmasta tämä on tietty ikävä asia, mutta urheilullisesti ajateltuna se on lottovoitto. Tietyissä lajeissa, kuten voimistelussa ja uimahypyissä, mukana on lähes kaikki maailman parhaat. Tuloslistojen kärkeä miehittävät olympia-, MM- ja EM-mitalistit. Esimerkiksi telinevoimistelun hyppyfinaalissa Tomi Tuuha jäi seitsemänneksi, mutta kun sijoituksen suhteuttaa siihen, että mitalikolmikko oli sama kuin Lontoon olympialaisissa, Tuuhan suorituksen näkee eri valossa.

Ja onhan kisat jokaiselle suomalaisurheilijalle myös mahtava paikka ottaa oppia maailman parhailta. Jokainen kehittyvä urheilija tarvitsee kovia kisoja, kovia vastustajia ja kovia pelejä. Kotimaan kisoissa omaa potentiaalia ei välttämättä saa ulosmitattua täysin, joten tuulettuminen ulkomaan kentillä on elinehto. Ja monilajikisoissa, kuten olympialaisissa sekä universiadeissa, pääsee tutustumaan myös muihin lajeihin ja niiden edustajiin. Tätä kautta voi saada uusia ideoita omaan harjoitteluun, joka voi taas poikia menestystä tulevaisuudessa.

Universiadit eivät ole kuitenkaan pelkkä opintomatka, vaan tehdään siellä tulostakin. Esimerkiksi pikajuoksija Hanna-Maari Latvala ilmoitti alkukesästä universiadien olevan hänen kauden päätavoitteensa. Tämä siis kaudella, jolla käydään myös yleisurheilun MM-kisat Moskovassa. Ja Latvalan kuntopiikki näytti osuvan suunnitellusti Kazaniin. Sen osoitti hopeamitali 200 metrillä ja henkilökohtaisen ennätyksen paraneminen neljällä kymmenyksellä. Latvalan aika 22,98 on ehdottomasti vuoden kovin yleisurheilutulos Suomessa. Toivotaan, että Latvalalle jäi menestysnälkää vielä toisellekin Venäjän reissulle ensi kuussa.

**Ossi Karvonen
**_ Kirjoittaja opiskelee urheilujournalismia Vierumäelläja työskentelee universiadeissa Suomen joukkueen tiedottajana._